Sanoraama.fi on Nettisanomat.com-sivuston kopiosivusto.
POISTOT (HO 19.11.2015)

John Lennon   Double Fantasy   Yoko Ono.


Joulukuu
2005
November

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.

 

Tiistaina 13. joulukuuta 2005. Etusivu. Nro 440.

Napoleon?

13.12.2005 joulukuun tiistaina klo 13.29. "Napoleon". Kuva Pertti Manninen, Suomen eduskunta: Yksityiskohta Yle:n kuvasta.

Kuva: Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma otti varallisuusveron poistokeskustelun päätteeksi Napoleon-asennon ja oli itseensä tyytyväinen.

Lue myös!

"Kriisinhallintalaista ei olisi tullut mitään sotkua, jos olisi haluttu noudattaa YK:n peruskirjaa: siis odottaa YK:n päätöstä joukkojen lähettämisessä. Taisteluintoilijat halusivat siis rikkoa mieluummin YK:n peruskirjaa ja halusivat tästä rikkomisesta siis lakia."

Pääministeri putosi kriisinhallintakuoppaan.
Nettisanomat. Pääkirjoitus 04.12.2005.

Ökyrikkaiden vero poistettiin kokonaan ja lopullisesti!

Varallisuusverosta luopuminen oli liian kova pala nieltäväksi osalle SDP:n kansanedustajia. Seitsemän heistä äänesti vastaan, kun eduskunta hyväksyi veron lopettamisen ensi vuoden alusta. Päätös syntyi luvuin 134-45.

SDP:n edustajista veron lopettamista vastustivat Saara Karhu, Marjaana Koskinen, Lauri Kähkönen, Esa Lahtela, Reijo Laitinen, Jukka Roos ja Tero Rönni. Veron poistamista voimakkaasti arvostellut SDP:n Matti Saarinen jätti kokonaan äänestämättä.

Oppositiopuolueista veron poistoa vastustivat vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset. Kristillisdemokraateista enemmistö vastusti veron poistoa, mutta puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen ja presidenttiehdokas Bjarne Kallis tukivat hallituksen esitystä veron lopettamisesta.

Hallitus päätti varallisuusverosta luopumisesta jo vuosi sitten osana silloin sovittua tulopoliittista kokonaisratkaisua. STT.

Reijo Laitinen: "Kyllä tupo olisi syntynyt ilmankin!" MTV3, Seitsemän uutiset tänään tiistaina 13.12.2005.



 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

 

Linkit

 
 

Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

 

 

Yhteys

 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 
Nettisanomat tiistaina 13.12.2005

Varallisuusveron poisto ja hiukan muutakin.

"... mutta täällä Alppilassa ..." Uusi ihminen. Leif Salmén. Torstaina 25.11.2004.
 
"... miten se kohtelee köyhimpiään ..." Optimistinen arvio. Leif Salmén. Torstaina 13.01.2004. 
"... löysät ja lipevät puheet ..." Krokotiilien suo. Leif Salmén. Torstaina 03.02.2005.

"... neljätoistavuotiaan säästöni eivät riittäisi ..." Elokuvalipulla kohtuuton hinta. Torstaina 10.03.2005. 

Kokoomuslaiset hykertelevät varallisuusveron poistoa. Näin hallitus muistaa Suomen rikkaimpia.

"Tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun liittyvän vero- ja investointipaketin kylkiäisenä punamultahallitus kertoi marraskuun lopulla yllättäen päätöksestään poistaa varallisuusvero vuodesta 2006 alkaen.

Asiasta oli sovittu kolmen hallituspuolueen puheenjohtajien muodostamassa 'kolmen koplassa".

Päätöstä on kehuttu järkeväksi, mutta sitä on myös ihmetelty ja kritisoitukin. On myös kysytty, miten tämä asia liittyy tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun."

Kokoomuslaiset hykertelevät varallisuusveron poistoa. Näin hallitus muistaa Suomen rikkaimpia. Huussin perältä.
Keskiviikkona 04.05.2005.

Köyhyys: Vähävaraisimpien joukossa on akateemisia pätkätyöläisiä ja nuoria. Keskiviikkona 04.05.2005. 

Opiskelijat pakotetaan ottamaan lainaa perustoimeentuloonsa. Suomen perustuslaki pilkattavana.
Torstaina 30.05.2002.

Hallitus armeliaana: Köyhyyspaketti kolmasosa rikkaiden varallisuusveron poistosta! Maanantaina 29.08.2005.  

Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna. Lauantaina 17.09.2005.

Maa ja maksattaminen. Bisquit.
"Tässä esitetään seuraava veikkaus: Kapitaali bonuksesta. Moraali anuksesta. Tieto siitä, ettei pääomalla ole isänmaata, näyttää nyt levinneen jopa valtiovarainministeriöön. Antti Kallomäki esittää viimeisenä vallankumouksellisena tekonaan varallisuusveron poistamista isänmaasta. Forssan suunnassa saattaisivat pyöriä haudoissaan jos eläisivät, koska eivät ymmärtäisi maailman muutosta".
Tiistaina 20.09.2005.  

Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa. "Helsingin Sanomat vaikeni veron poistosta täysin esitellessään valtion tulo- ja menoarviota." Keskiviikkona 28.09.2005. 

"Lehdistön tilasta (ja mahdollisesta varallisuusveron poistajan palkitsemisesta?) kertoo se, että Sinikka Mönkäre joutuu kertomaan tämän päättäjä-ministerin nimen: Antti Kalliomäki ..." Keskiviikkona 05.10.2005.

"Meillä menee erinomaisen hyvin, mutta mitään takeita jatkosta ei ole". Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma. Tiistaina 11.10.2005. 

 
 

"Kansaneläkettä esitetään nostettavaksi ensi vuonna: 2006 yhteensä 5 eurolla! Korotus ehkä vuoden alusta tai sitten ei. Varallisuusveroa kyllä esitetään poistettavaksi kokonaan jopa vuoden alusta. Alle 40.000 suomalaista paremmin toimeentulevaa jakaa tämän jättipotin ..." Todellisuus näinä päivinä: Jokaisesta hokemasta yksi euro eläkeläisille.
Tiistaina 11.10.2005.

Helsingin Sanomat ryhtyi tehtävänsä mukaisesti kertomaan siitä, mitä Suomessa tapahtuu. Torstaina 13.10.2005.

"Myös varallisuusveron poistaminen ja poistamisen tietoon tuleminen kansalaisille taas vaalien kynnyksellä on pääministerille myrkkyä." Pääkirjoitus. Espoosta Helsingin kautta Bagdadiin. Perjantaina 14.10.2005.

"... sitä vielä käsitellään toivon mukaan monilla foorumeilla perusteellisestikin, vaikkei tietenkään mikään enää muutu." Pääkirjoitus. Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan. Lauantaina 15.10.2005. 

"Nainen: No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen." Ylen radion aamulähetyksessä klo 08:50 puhutaan asunnottomuudesta. Maanantaina 17.10.2005.

Erotkaa, veroministeri Ulla-Maj Wideroos! Veroviranomaiset ovat jättäneet perimättä lepsuuttaan miljardeja euroja osinkoveroja! Pääkirjoitus.  Perjantaina 21.10.2005.

"Hallituksen esitys osinkoverotuksesta suosii talousrikollisuutta". Markku Hirvonen. Maanantaina 31.10.2005.

Valiokunta: Osinkoja voidaan maksaa myös anonyymeille. Veronkiertoa esitetään jatkettavaksi! Maanantaina 14.11.2005.

Naiset yllättävät pääministerit jatkuvasti housut kintuissa! Pääkirjoitus. Keskiviikkona 23.11.2005.

Uusi tutkimus! Veroaleen käytetyistä rahoista tuleekin valtiolle takaisin vain alle 10 prosenttia! Sunnuntaina 27.11.2005.

"Sitävastoin kansaneläkkeet nousevat ja asumistuen omavastuuosuudet poistuvat vasta ensi vuoden loppupuolella: syyskuussa. Tätä lykkäystä on aika irvokasta puolustaa, kun valtion kassa pursuu rahoja! Köyhät ja vähävaraiset ihmetelkööt!" Pääministeri putosi kriisinhallintakuoppaan. Pääkirjoitus. Sunnuntaina 04.12.2005.

 
 

Vaikea kuva

 
 

 







 



Suomi ja Irakin sota vuonna 2003.
Presidentti Tarja Halonen tiedotustilaisuudessa lauantaina 19.11.2005 viralliseksi SDP:n presidenttiehdokkaaksi asettamisen jälkeen. Kuva 19.11.2005 Pertti Manninen.

Kuka oli haukka?

Joutuuko ulkoministeri Erkki Tuomioja taas uhrautumaan?

Sekä presidentti Tarja Halonen että silloinen pääministeri Paavo Lipponen ovat ilmoittaneet, että heillä oli samanmieliset kannat.

Presidentti Tarja Halonen on myös ilmoittanut, että hänellä oli tiukempi kanta kuin hallituksen muotoiltu kanta.

Säästeleekö Kokoomus valttikorttia pankinjohtaja Sauli Niinistölle?

Kaikki tieto löytyy Ylen nauhoilta, jotka on tähän purettu sanatarkasti. Sunnuntaina 11.12.2005 Pertti Manninen, päätoimittaja, Nettisanomat.

 

 

Uusin

 

Arkisto

 

Depis

 

Elokuva

 

Gallup

 

Imagine

 

Maisema

 

Kuvagalleria

 

Lehdet

 

Liikunta

 

Opetus

 

Perhe

 

Politiikka

 

Sota ja rauha

 

Tv ja radio

 

Talous

 

Työtä

 

Valokuva

 

Velka

 

Viikon kuva

 
 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

 

Linkit

 
 

Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

 

 

Yhteys

 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 
Nettisanomat tiistaina 13.12.2005

Nettisanomat sunnuntaina 11.12.2005:

Suomi ja Irakin sota vuonna 2003.

Presidentti Tarja Halonen tiedotustilaisuudessa lauantaina 19.11.2005 viralliseksi SDP:n presidenttiehdokkaaksi asettamisen jälkeen.

Unto Hämäläinen, Helsingin Sanomat kysyy.
"Rouva presidentti olisiko keväällä 2003 kun Suomi määritteli kantansa Yhdysvaltain hyökkäykseen irakiin niin olisiko pitänyt silloin Suomen ottaa voimakkaammin siihen asiaan kantaa eikä niin varovaisesti kuin silloin tehtiin ja tähän liittyen niin mikä teidän arvionne on nyt ö Yhdysvaltain politiikasta tällä hetkellä Irakissa?

Presidentti Tarja Halonen vastaa.
"No historia on historiaa silloinen hallitus ja silloinen presidentti keskusteli asiasta ja muotoili kannanoton sellaiseksi jossa se pystyi olemaan yhtä mieltä

silloin oli toinen hallitus kuin nyt ja ja tässä mielessä niin minun mielestä se riitti siihen siihen tilanteeseen

kyll se riitti mun mielestä se kanta silloin

mull oli ehkä itse itselläni silloin ollu ehkä ehkä vähän niinku vähän tiukempi mutt mun mielestä se oli kuitenkin niin kuin mä sanoin joukkuepeliä se oli se kanta mikä mikä me saatiin yksmielisesti ulos ja mä oon puolustanut sitä silloin julkisuudessa mä oon puolustanut sitä jälkeenpäin julkisuudessa ja sitten sanonut vaan että että

sit oma kantahan pitää olla oikeus sitten tilanteen myöhemmin kehittyessä sanoa kyllä kai siitäkin on tullu lunta tupaan sekin oli yhteistyössä tehty kannanotto se oli silloin yhteistyössä silloisen hallituksen ja silloisen ulkoministeriön kanssa"

Presidentti Tarja Halonen tiedotustilaisuudessa lauantaina 19.11.2005 viralliseksi SDP:n presidenttiehdokkaaksi asettamisen jälkeen.


Suomi ja Irakin sota vuonna 2003.

"Kotoiseen Irak-keskusteluun toi viime viikolla merkittävän ja ehkä hieman yllättävän lisän presidentti Tarja Halonen, joka paljasti aiemman kiistetyn linjariidan silloisen pääministerin Paavo Lipposen ja Halosen välillä." 

Täällä Bryssel. Anneli Jäätteenmäki. Villakoiran ydin. Suomenmaa tiistaina 29.11.2005.
Sunnuntaina 11.12.2005.

Suomi ja Irakin sota vuonna 2003.

"Entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki on jälleen nostanut irakin sodan vaaliteemaksi. Jäätteenmäki tarttui presidentti Tarja Halosen lausuntoon, jossa Halonen myönsi että hänellä itsellään oli kolme vuotta sitten Lipposen hallitusta tiukempi kanta Irakin sotaan."

Yle tv1-uutiset klo 20.30 maanantaina 05.12.2005. Sunnuntaina 11.12.2005.

Suomi ja Irakin sota vuonna 2003.

"
Presidentti on tästä asiasta jo lausunut ja minusta se riittää että tasavallan presidentillä Tarja Halosella ja ja silloisella pääministerillä ei ollut missään vaiheessa erimielisyttä Irak-politiikasta."

"Presidentti kertoi asian niin kuin se oli ö mutta presidentti on sanonut, että hänellä ja silloisella pääministerillä ei ollut missään vaiheessa eri mielisyyttä tämä pätee myös."

Paavo Lipponen live-ohjelmassa Lauantaiseura Yle tv1:ssä lauantaina 10.12.2005. Sunnuntaina 11.12.2005.


Suomi ja Irakin sota vuonna 2003.

Lue myös!


Rikkoiko pääministeri Paavo Lipponen rauhanturvalakia? nettisanomat.com/2004/03/04

"Uhkaava taivaanranta". USA:n kampanja irakilaisdiplomaattien karkoittamiseksi.
USA:N PYYNTÖ YSTÄVÄLLISMIELISILLE VALTIOILLE. MIKÄ ON SUOMEN ROOLI ASIASSA?
ABC NEWS: CAMPAIGN "IMMINENT HORIZON".
nettisanomat.com/2004/03/04

Paavo Lipponen. Eräs näkökulma tekemisiin ja kannanottoihin tällä pallolla tässä ajassa. Nettisanomat 1999-2005. Linkkejä.

Irak. Nettisanomat vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään. Nettisanomat lauantaina 19.03.2005.

2 vuotta 7 kuukautta sitten:"Verimyrsky". torstaina 20.03.2003.

Turvallisuutta etsimässä. 
Nettisanomat torstaina 07.10.2004. 

Aftonbladet Ledare "Imperiet kan inte vinna Irakkriget"  Aftonbladet lördag 19.03.2005.

Rauhanmielenosoitus.
Lauantaina 24. syyskuuta 2005 Washingtonissa. Mitä lehdet kertoivat?



Nettisanomat torstaina 08.12.2005:

John Lennon   Double Fantasy   Yoko Ono.

Sydänverinen muistelo.
Tuulessa. Teppo Kulmala: John ja Yoko, 8.12. - 25 vuotta jälkeen. 

5 vuotta sitten. Silloin 20 vuotta sitten." Torstaina 7. joulukuuta 2000.

"Unohdettu John Lennon".

Nettisanomat keskiviikkona 07.12.2005:

Rikoksen tehneen lehden päätoimittajakin pyörähteli!
Presidentti Tarja Halonen oli kutsunut juhliin myös Ilta-Sanomien päätoimittaja Antti-Pekka Pietilän.  Päätoimittaja Pietilä oli avainasemassa pääministeri Anneli Jäätteenmäen savustusoperaatiossa. Tässä huumassa lehti teki rikoksen julkaistessaan salaisia Suomen valtion asiakirjoja. 

Lue:
SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!  
Lue myös!
Rikoksesta epäillyn ja todisteita hävittäneen lehden toimittaja sai suuren journalistipalkinnon! 

Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.

11.3.2003. Ilta-Sanomat.
11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat. Uusia!

Lue myös! Ahtisaari politikoi 1:
Ilkka Hakalehtoa ei kutsuttu linnan itsenäisyysjuhliin!
Ahtisaari politikoi 2:
Rahakätkijöiden "asiamies" Hannes Kulvik kutsuttiin!
Nettisanomat torstaina 09.12.1999.

Julkinen sairaskertomus 2.
Ilta-Sanomat julkaisi eilen keskiviikkona 12.10.2005 etusivullaan ja lööpissään pääuutisena Juicen terveydentilaa koskevan väitteen. 

Antti-Pekka Pietilä. Ilta-Sanomat.
 
"Miksi päätoimittajalle määrättiin psyykelääkkeitä?
Raatokärpäset. Tanssi yli hautojen. Julkinen sairaskertomus.
Pääkirjoitus. Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

Nettisanomat keskiviikkona 07.12.2005:


Heikki Hursti
jatkaa isänsä jalanjäljillä.

"Sää kirkastuu pohjoisessa,
etelässä jatkuvasti pilvistä ..."

Nettisanomat maanantaina 5. joulukuuta 2005:

Irakin sota jälleen vaaliteemaksi! Presidentti kiistää erimielisyydet! Saadaanko asiaan koskaan selkoa?

Paavo Lipponen: "Tasavallan presidentti on ollut siinä mukana."

Tarja Halonen: "En en lähde kertomaan en lähde kertomaan."

Toimittaja Pirjo Auvinen: mutta tarkka paikka tuntuu Irak olevan näidenkin vaalien alla
pian tämän torstaina tehdyn haastattelun jälkeen presidentinlinnasta soitettiin tv-uutisiin
presidentti oli pyytänyt virkamiestään ilmoittamaan että kyse täytyy olla väärinkäsityksestä
presidentillä ja pääministeri Lipposella kun ei ollut missään vaiheessa erimielisyyttä Irakista.


Muuta.

Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan, jälleen kerran!
Epä-älyllinen gallup-selostus esitetään tutkimuksena. Kysymykset vaihtelevat ts. ne sisältävät kyselystä toiseen muuttuvan johdattelun ja silti tuloksia verrataan edellisiin! Virhemarginaalit unohdetaan tietoisesti! Tästä kaikesta moskasta vastaa valtakunnan päälehden päätoimittaja Janne Virkkunen.

  
Helsingin Sanomat keskiviikkona 09.11.2005.
HS-Gallup: "Nato-jäsenyyden kannatus on hieman kasvanut" Yksityiskohtainen kritiikki. Tulossa!

Lue myös!
Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan. Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! 90 % päätelmistä on satua! Nettisanomat lauantaina 24.09.2005.

Yle 24 uutiset aliarvioi katselijoitaan ja kuulijoitaan.
Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta!


UN celebrates 60th birthday with wreath laying, pledges to rise to new challenges.   www.un.org

Pääkirjoitus. Saako YK mahdollisuuden?
torstaina 23.10.2003

Wolfowitz: Maailmanpankilta lisää rahaa maanjäristysalueelle. lauantaina 22.10.2005.

Paul Wolfowitz Maailmanpankin johtajaksi! lauantaina 19.03.2005.

Aftonbladet Ledare "En ren provokation" Aftonbladet fredag 18.03.2005. 

Helsingin Sanomat Pääkirjoitus "Wolfowitz on kyseenalainen valinta" lauantaina 19.03.2005. Maksullinen.


Sonera-kirjan kirjoittaja (?) oikeudessa. Tulossa!
Lähdesuojan murtamista kepulikonsteilla.
Alkuperäisen ja sensuroimattoman Sonerakirjan teksti: Nettisanomat torstaina 27.06.2002 ja linkit siihen osaan, josta Kaj-Erik Relander on nostanut kunnianloukkaussyytteen.
Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.

Pentti Haanpää - 100 vuotta. 
Tulossa!

Osuusliike Elanto - 100 vuotta.
Tulossa!
Helsinki. Hakaniemen Elanto on nyt Sokos!

Bodom-juttu.
Käräjäoikeuden päätös jää voimaan. 
Espoon käräjäoikeuden tuomio kokonaisuudessaan.
Kolumnisti Ritva Santavuori herjaa käräjäoikeutta?   

Hytös-tuomio.
Kolumnisti Mattiesko Hytönen kehottaa valehtelemaan poliisille?

Post fortum.
Bisquit. Seppo Ahti.


Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan. 
Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! 

Yle 24 uutiset aliarvioi katselijoitaan ja kuulijoitaan.
Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta!

Väärää tietoa verotuksesta 2.
Jaana Kurjenojan "tutkimuksen" uusi kritiikki. Yle a-piste.

Miten meitä hallitaan?
Tapaus Tanja Karpela ja opintotuki. Mikä on totuus?

 
 

Vaikea kuva

 
 

 





 

 



Linkkejä etusivulle:  To 22.09   -   Pe 23.09   -   La 24.09   -  Su 25.09   -  Ma 26.09   -  Ti 27.09   -  Ke 28.09   -  To 29.09   -  Pe 30.09   -  La 01.10   -  Su 02.10   -  Ma 03.10   -  Ti 04.10   -   Ke 05.10  -  To 06.10   -  Pe 07.10  -  La 08.10  -  Su 09.10  -  Ma 10.10   -   Ti 11.10   -  Ke 12.10  -   To 13.10   -  Pe 14.10   -  La 15.10   -  Ma 17.10  Ti 18.10   - Ke 19.10   -  To 20.10    -  Pe 21.10  -  La 22.10  -  Su 23.10  - Ma 24.10  -   Ti 25.10  - Ke 26.10  - To 27.10  - Pe 28.10  - La 29.10 - Su 30.10  - Ma 31.10  - Ti 01.11  - Ke 02.11  - To 03.11  - Pe 04.11  - La 05.11  - Su 06.11  - Ma 07.11  - Ti 08.11  - Ke 09.11  - To 10.11  -- Pe 11.11. - La 12.11.  - Su 13.11.  - Ma 14.11.  - Ti 15.11.  - Ke 16.11  - - To 17.11. - Pe 18.11.  - La 19.11.  - Su 20.11.  - Ma 21.11. -- Ti 22.11.  - Ke 23.11  - - To 24.11  - Pe 25.11  - La 26.11  - Su 27.11.  - Ma 28.11.  - Ti 29.11.  - Ke 30.11.  - To 01.12.  - Pe 02.12.  - - La 03.12.  - Su 04.12.  - - Pe 02.12.  - La 03.12.  - Su 04.12.  - Ma 05.12.  - Ti 06.12.  - Ke 07.12- To 08.12.  - Pe 09.12.  - La 10.12.  - Su 11.12.  - - Ma 12.12.  - Ti 13.12.  -


 

Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle.


 Kuva Pertti Manninen   Sarja. 

 

nettisanomat.com - tilasto


Tilasto: Nettisanomilla on ollut heinäkuusta 1999 alkaen 850 000  (0,85 miljoonaa) kävijää, jotka ovat  tehneet 17 400 000 (17,4 miljoonaa) hakua (hits)! 19.09.2005


Marraskuu
2005
November

 

Nuolet osoittavat edellisen ja seuraavan numeron etusivulle!

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.    Yhteys: mailto:nettisanomat@hotmail.com   
Copyright nettisanomat.com 2005/440. Sivut: 13.12.2005,   (nettiin 13.12.2005, linkit 13.12.2005). 

nettisanomat - 2005/12/13 - Kuva: Napoleon? -  Ökyrikkaiden vero poistettiin kokonaan ja lopullisesti! - Eero Heinäluoma - Sdp - Saara Karhu, Marjaana Koskinen, Lauri Kähkönen, Esa Lahtela, Reijo Laitinen, Jukka Roos ja Tero Rönni. Matti Saarinen - vastustajat - Antti Kalliomäki - Matti Vanhanen - Jan-Erik Enestam - kolmen kopla - Varallisuusvero - varallisuusveron poisto - Kuvat Pertti Manninen. -  etusivu tiistaina 13.12.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat



 


Kesän hyvä teko:
Opeta lapsi uimaan!

 
 
sivun alkuun!
 

POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
Koko vuosi 2005: Linkit tarkistettu ja korjattu sunnuntaina 14.02.2016. Tekstinetti-kansiossa SanomaWSOY konsernin aineistoa.
Sivuston poistot joulukuu 2015 - helmikuu 2016. Lisäksi torstaina 03.03.2016
Sanoraama.fi on Nettisanomat.com-sivuston kopiosivusto. Nettiin keskiviikkona 2016-10-26.