sanoraama.fi 2001/112. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Viikon kuvasarja: Tuuli käy heidän ylitseen. 10 kuvaa. Joka torstai. Ihmiskunnan vastuu.
torstaina 20. syyskuuta 2001

Huomaa kuukauden viive. Uusin aineisto täältä!

torstaina 20. syyskuuta 2001

Mitä maailmassa täytyy oikein tapahtua, että kahden analogisen kanavan ja monen (?) digitaalisen kanavan Suomen yleisradio, Yle, voisi muuttaa ohjelmistoaan?
pertti manninen, Sanoraama.fi 12.09.01.
"A propos Jeesuksen toinen tuleminen." lue!
Bisquit, Seppo Ahti. Ilta-sanomat 20.09.01.

torstaina 20. syyskuuta 2001

Yle ja live 2.

Mitä maailmassa täytyy oikein tapahtua, että kahden analogisen kanavan ja monen (?) digitaalisen kanavan Suomen yleisradio, Yle, voisi muuttaa ohjelmistoaan? pertti manninen, Sanoraama.fi 12.09.01

Satakunnan radio reagoi.

"Jotta ei nyt tuomittaisi koko Yle-konsernia, on ehdottomasti kiitettävä oman maakuntamme Satakunnan Radiota, joka eli kiinteästi reaaliajassa tapahtumia selostaen."

"Vuorossa ollut toimittaja Mika Viljanen itsekin järkyttyneenä (?) aisti tapahtuneen katastrofin arvon, niin kuin pitikin, Hän muutti (ilmeisesti) ennakkoon suunniteltua ohjelmaa ja soittamiensa levyjen tyylilajia. Toimittaja seurasi kiitettävästi CNN:n kuvaa ja selosti meille autossa ajaneille näkemäänsä."

"Mutta mirtä teki oma kotoinen televisiomme? Kuivaa budjetin lähetekeskustelua tuli ruudun täydeltä. Väliin toki mahtui ylimääräinen uutislähetys, mutta olisivatko katselijat mahdottomasti protestoineet, jos koko maailmaa järkyttänyt tapaus olisi vallannut ruudun."

"Jotenkin vain tuntui - ainakin allekirjoittaneelta - ironiselta, kun edustaja Ramo Vistbackan puheralli jatkui ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut."

"Joustavuutta Yle!"

Kalevi Lamminen, Pori. Mielipide. Satakunnan Kansa sunnuntaina 16. syyskuuta 2001.

Lue myös! Yle ja live.


Uutisten täplittämä maailma.

"Maailman mustana tiistaina televisiokanavat sopeuttivat lähetyksensä melko nopeasti tilanteen tasalle. Epätoivoinen autoradion renkkaaja sen sijaan joutui turvautumaan Capital FM:n englanninkieliseen lähetykseen, kun suomenkielisillä kanavilla kerrattiin tyynesti muun muassa virsilaulun sinänsä mielenkiintoista historiaa."

Tv-maailma, Uutisten täplittämä maailma. Salla Korpela 20.09.01.


Parempi valmius.

"Me täällä Yleisradiossa myönnämme, että olisimme voineet hoitaa tilanteen hiukan paremmin."

" Paljon tehtiin, mutta on täysin selvää, että meillä on täysi syy tarkastella päätöksiämme ja huomata, että parannamme valmiuttamme, jos vastaavia tilanteita tulee vastaamme."

Arne Wessberg, Yleisradion pääjohtaja 19.09.01.

Bättre beredskap.

"Vi på Rundradion medger att vi kunde ha skött situationen något bättre än vi gjorde."
..
"Mycket gjordes men det är helt klart att vi har all orsak att utvärdera våra beslut och se till att vi förbättrar vår beredskap om liknande situationer uppstår."

Arne Wessberg, Rundradions verkställande direktör. Hufvudstasbladet onsdagen den 19 september 2001.

Lue myös! - Läs också! Yle ja live.

Ennustus toteutui.

Hufvudstadsbladetin jutun suomensi Pertti Manninen.


Varallinen tehtävä, Bisquit, Seppo Ahti. Ilta-sanomat 20.09.01.
...
"Ylikansallisen paikallisradion ohjelmavirtaosaston vaihetyöntekijä saattoi sanoa, että vaikka kysymyksessä olisi Jeesuksen toinen tuleminen, se on viistoista sekkaa välipuheita ja biisi perään."

"A propos Jeesuksen toinen tuleminen."

"Jos sitä päivää ei ole vielä määrätty, kannattaisi ehkä harrastaa hieman timemanagerien vertailua Yleisradion ohjelmasuunnittelun kanssa."

"Eihän voi olla kummallekaan osapuolelle kunniaksi, jos Jeesuksen toinen tuleminen joudutaan keskeyttämään Mauri Pekkarisen tärkeän eduskuntapuheenvuoron vuoksi."
...

Varallinen tehtävä, Bisquit, Seppo Ahti. Ilta-sanomat 20.09.01.

Lue myös! Yle ja live.


"Viime kerralla". Sotasanomat 1.

Sota. nettisanomat.com torstaina syyskuun 2. päivänä 1999.


Viikon kuvasarja: Tuuli käy heidän ylitseen. 10 kuvaa.

nettisanomat.com 20.09.01 pm

 

KUOLEMA NYKISSÄ 11.09.01.

Viime viikolla. Henkilökohtaisia tunnelmia ja lehdistä luettua suruaamuna.


etusivulle! 20.09.01.


Hamlet
liikemaailmassa. Aki Kaurismäki 1987.
Lauantaina 22.09.01. TV1.

ilmot

linkit

kirjoita

lukijalta


urheilu

tv ja radio

kulttuuri

musiikki

asunto

ruoka

raha

2. kirjoitus

ajatus

säälinkki

tietolinkit

merkit

nettilinkit

netti

it

hanami

tapaa-miset

lukijoilta

info

 

Viikon kuvasarja: Tuuli käy heidän ylitseen.

pertti manninen


Extra
14.09.01.

Letters from USA.

Extra
14.09.01.


Viime viikon kysymys


"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä.

etusivulle!

Perhonen. Mustikkapiirakka. Yle ja live 2. "Viime kerralla". Sota. Viikon kuvasarja: Tuuli käy heidän ylitseen.

viime kerralla

ilmot

KUOLEMA NYKISSÄ 11.09.01. Henkilökohtaisia tunnelmia ja lehdistä luettua suruaamuna. Kahden suomalaisen lehden pääuutissivut. Kahden suomalaisen lehden pääkirjoitussivut ja kommentteja niihin. Miksi? Yle ja live. Kuka on syyllinen? Viikon kysymys. ilmot.

aiemmin

Omistajan vastuu. Aatos Erkko. Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. Kenen vastuu. Ihmiskunnan vastuu. Charlie Chaplin. The Great Dictator - Diktaattori. Viikon kysymys. Viikon kuva: Nainen Pariisista. ilmot. Pääkirjoitus.

aiemmin

"Haista sinä Niinistö vittu!" Digi-tv. Kännissä kirjoitettua. Köyhä opiskelija ei yllätä.

aiemmin

D ja M (Domain ja Murphy). Pääkirjoitus: sanoraaama.fi 2 vuotta! Mieheni ennätys jäi voimaan. Keskisuomalainen osti nettinimen. Valta.

tämän sivun otsikko
20.09.01 - yle ja live2 - bisquit - seppo ahti - kalevi lamminen - salla korpela - arne wessberg - nettisanomat.com - avoin - joka torstai - varallinen tehtävä - satakunnan radio reagoi - parempi valmius - bättre beredskap - uutisten täplittämä maailma - jeesuksen toinen tuleminen
Sivut valmisti Pertti Manninen 20.09.01. copyright Sanoraama.fi 2001/112.
04.10.01. sotasanomat.com/2.

 

 


1999 alkaen
 

 

Navigointitekstit "edellinen - seuraava" lisätty 2011-09-23.
POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
Koko vuosi 2001: Linkit tarkistettu ja korjattu sunnuntaina 14.02.2016.Atomz-logot puuttuvat. Jyväskylän verotiedot-sivu puuttuu.
Sanoraama.fi on Nettisanomat.com-sivuston kopiosivusto. Nettiin keskiviikkona 2016-10-26.



Vuosi 2001 muutettu yksipalstaiseksi ja kuvasivut lisätty maanantaina 8.8.2022.