Nainen Pariisista. A Woman of Paris (Chaplin 1923). Kuva: Pertti Manninen Hannover 1998 tai 1999.

Ohi kiitävä hetki ihmismassan keskellä, messuilla Hannoverissa. Nainen istahtaa vastapäätä jalkojaan lepuuttavaan kulkijaan. Hän on hyvällä tuulella, hymyilee ja poistuu ihmisvilinään. Tartuin hetkeen vain tallentamalla sen. Hetken päästä minäkin hyppäsin pois kyydistä ja jatkoin kulkuani.

Oli kevään ensimmäiset lämpimät hetket ja ulkona tarkeni istuskella ja nauttia lämmöstä, joka tulisi kotimaahan vasta viikkojen, ehkä kuukauden päästä.

Kun sitten kotona näin kuvan muiden joukossa, muistin ohi kiitäneen hetken. Hetki rupesi elämään vangiten minut.

Kun sitten tuli tilaisuus julkaista kuva mustavalkoisena, niin hetki saikin mahtavat mittasuhteet, koko lehden keskiaukeaman. Siitä pelastin sen pari vuotta myöhemmin odottamaan uutta otollista hetkeä. Ja taas kului vuosi ja sitten se oli käsiteltävä loppuun. Loppuun? Alkuperäinen kuvakin on jossakin lähistöllä niinkuin lehdessäkin ollut. Etsisin ja katsoisin ja kokisin tunnelman.

Ei. En minä tietoa ja tarkkuutta tarvitse ja halua vaan tunnelman ja haaveen. Sen ohikiitävän hetken, joka oli ja meni ja kuitenkin jäi.

Sen ohikiitävän hetken, joka oli ja meni ja kuitenkin jäi.

Pertti Manninen 09.09.01.

tulossa   unelmoidut kuvat.

 

 

Sanoraama.fi on Nettisanomat.com-sivuston kopiosivusto.
POISTOT (HO 19.11.2015)


1999 alkaen
 
 
 
nettisanomat.com 2001/110 Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Viikon kuva: Nainen Pariisista.
torstaina 6. syyskuuta 2001/0

Huomaa kuukauden viive. Uusin aineisto täältä!
Joka torstai. Nainen Pariisista.
"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä.
nettisanomat.com 2001/110. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Viikon kuva: Nainen Pariisista. Joka torstai. Viikon kysymys.
torstaina 6. syyskuuta 2001

Huomaa kuukauden viive. Uusin aineisto täältä!
etu-sivulle Omistajan vastuu. Aatos Erkko. Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. Kenen vastuu. Ihmiskunnan vastuu. Charlie Chaplin. The Great Dictator - Diktaattori. Viikon kysymys. Viikon kuva: Nainen Pariisista. ilmot. Pääkirjoitus.
viime kerralla "Haista sinä Niinistö vittu!"  Digi-tv. Kännissä kirjoitettua. Köyhä opiskelija ei yllätä.
viime viime kerralla

D ja M (Domain ja Murphy). Pääkirjoitus: nettisanomat.com 2 vuotta! Mieheni ennätys jäi voimaan. Keskisuomalainen osti nettinimen. Valta.

tämän sivun otsikko 06.09.01 - nainen pariisista - viikon kuva - pertti manninen - ohikiitävä hetki - nettisanomat.com - avoin - joka torstai
Sivut valmisti Pertti Manninen 06.09.01. copyright nettisanomat.com 2001/110.
sotasanomat.com 13.09.01 ja 04.10.01.

 

 

 
 
 
 
 
   

 

Navigointitekstit "edellinen - seuraava" lisätty 2011-09-23.
POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
Koko vuosi 2001: Linkit tarkistettu ja korjattu sunnuntaina 14.02.2016.Atomz-logot puuttuvat. Jyväskylän verotiedot-sivu puuttuu.
Sanoraama.fi on Nettisanomat.com-sivuston kopiosivusto. Nettiin keskiviikkona 2016-10-26.