Sanoraama.fi on Nettisanomat.com-sivuston kopiosivusto.
POISTOT (HO 19.11.2015)

JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen http://www.12.fi/2005/04/28/paakirjoitushs.html



Nettisanomat  28.04.2005

Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005. 

Pääkirjoitus. Tämä riitti! Mitkä olivat SanomaWSOY:n luopumisen todelliset syyt? 
Kysymyksiä! & Linkkejä!

"Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010? Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo."
 
"Kansallismaisema vuonna 2010"
2000     2010    
Kansallismaiseman tuho voidaan harkita uudelleen?
 
Kuvapari julkaistu ensimmäisen kerran torstaina 14.03.2002  "Kansallismaisema vuonna 2010"-kirjoituksen lopussa, jonne se oli unohtunut myöhemmin käytettäväksi. PM.  
Lue nyt! Pääkirjoitus.
Kysymyksiä! & Linkkejä! Tulossa!
Katso myös!  Sanomatalo.  Lue myös!   Ovela, outo optio.  Lue myös!  Kauppalehti Presson selvitys.

 


Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.   



Tämä riitti!  Isonna!

Nettisanomat torstaina 28.04.2005. Pääkirjoitus.

Tämä riitti!
Viikko sitten jo lehden tehtyäni lisäsin lehteen ekstra-osasen: extra! Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". Huhtikuussa 2005. Tämä riitti!
"Aamuyöllä soi puhelin. Eräs tuttu soittaa ja kysyy olenko jo lukenut aamun Hesarin? Helsingin Sanomat luopuu optiotontistaan! Haen lehden laatikosta ja totean asian. Tämä numero oli jo melkein valmis, joten lisäsin vain tämän extran ja linkin viimeisimpään asiaa käsitelleeseen juttuun. 
Bannerikin  täytyy sitten uusia myöhemmin!" 21.04.2005. Pertti Manninen.
"Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii"
2005/03/29/pressosanoma.html


Vasta nyt liikeni aikaa palata asiaan. Lyhyesti: Helsingin Sanomien perusteluihin optiosta luopumisesta on tietenkin uskottava.

Uutinen oli kuitenkin silti niin dramaattinen, että sitä pitää tarkastella. Voi olla, että Helsingin Sanomien ja SanomaWSOY:n imago ei olisi kestänytkään kansalaiskeskustelua asiasta. Netti on myös hurja väline. Siltä ei voi enää piiloutua.

Voi olla, että lehti halusi vapauden ja oikeuden kertoa kansalaisia koskevista kaava-asioista. Nythän möhkälemäistä Kamppiakaan ei voinut kritisoida, kun oma lehmä oli ojassa mukana. Esim. Annankadun katkaiseminen slummiutti koko alueen.

Silti mahtavan pörssiyhtiön luopuminen Suomen parhaimmalla paikalla olevan tontin ostamisesta ei ole mikä tahansa juttu. Pörssitiedotusta en asiasta ole nähnyt.

Kysyä voi vain, oliko yhtiön tiedossa mahdolliset rikosilmoitukset ja mahdolliset poliisitutkinnat valtion ja kaupungin virkamiesten toimista. Rupesi näet näyttämään samanlaiselta kuin valtionsyyttäjän (?) käynnistämät tutkimukset oikeus- ja poliisitalojen vuokrasopimuksista, joista ei mitään hämärää kuitenkaan löytynyt. Virkamiesten toiminta näytti siltä, että heidän toimintansa oli vuosien varrella aina sopusoinnussa SanomaWSOY:n optiotontin toteutumisen kannalta.

Tottakai yhtiön tavoitteet saavat muuttua. Yleisesti oli kuitenkin tiedossa, että tontille oli tulossa Helsinki Media, joka toimii nyt Pohjolan vuokralaisena Munkkivuoressa. Kyllähän siellä varmasti on hyvät tilat tehdä “makasiineja”. Itse asiassa aikoinaan ihan ensimmäiseksi WTC-vaiheen jälkeen nykyiselle Sanomatalon tontille oli tulossa juuri silloinen Helsinki Media, näin muistan.

Nyt tärkeintä on tietenkin se, että Suomen valtio ja Helsingin kaupunki vielä kerran miettivät onko Eduskuntatalon eteen syytä rakentaa yhtään mitään, vaan jättää muun muassa koko Suomen itsenäisyyden ajan vapaana ollut näkymä rakentamatta.

Mielestäni Eduskuntatalon portailta pitää olla näkymä koko Suomeen, myös entiseen ja ehkä vähän nykyiseenkin työläiskaupunginosaan!

Lisäksi junalla Helsinkiin tullessani haluan nähdä Eduskuntatalon! Ihan totta!

Nettisanomat torstaina 28.04.2005. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.

PS. Tässä mainittu banneri:



Bannerista linkki muilla sivuilla kaavaselostukseen 03.02.2005.  2005/02/03/etusivu.htm ja tässä pääkirjoituksessa Kauppalehti Presson selvitykseen 29.03.2005.  2005/03/29/pressosanoma.html. Presson selvityssivulla on myös nyt tässä uudelleen julkaistu linkkilista. Nopeasti ajateltuna linkkilistaa ei tarvitse täydentää kuin yhdellä jutulla Helsingin uudesta kaupunginjohtaja Jussi Pajusesta:  "Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen." 30.03.2005. 2005/03/30/etusivu.htm.
Sama.

 


Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.   Muut lehdet.



21.04.2005.
"SanomaWSOY jättää Töölönlahden optiotontin ostamatta. Sanomatalo riittää ydinkeskustassa."



21.04.2005.
"SanomaWSOY luopuu oikeudestaan ostaa Töölönlahdelta toinen tontti.  Yhtiö ei tarvitse toimitilaa ydinkeskustasta, eikä ryhdy kiinteistöjalostukseen."
Isonna!

Helsingin Sanomat torstaina 21.04.2005.

SanomaWSOY jättää Töölönlahden optiotontin ostamatta.
Sanomatalo riittää ydinkeskustassa. Olli Pohjanpalo. Helsingin Sanomat.

“SanomaWSOY luopuu oikeudestaan ostaa markkinahintaan tontti Sanomatalon läheisyydestä Helsingin keskustasta. Yhtiö on ilmoittanut Helsingille, ettei se tarvitse tonttia. ‘Yksiköillämme on nyt kaikilla hyvät toimitila´’, sanoo SanomaWSOY:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo.

Mediakonsernilla oli aikaa tämän vuoden loppuun ilmoittaa, ostaako Töölönlahden tontti vai luopuako siitä.”
KAUPUNKI C1. (Pääuutissivulla 2/7 palstaa keskellä, ei kuvaa).

Helsingin Sanomat torstaina 21.04.2005.KAUPUNKI.

SanomaWSOY luopuu oikeudestaan ostaa Töölönlahdelta toinen tontti.
Yhtiö ei tarvitse toimitilaa ydinkeskustasta, eikä ryhdy kiinteistöjalostukseen. Olli Pohjanpalo. Helsingin Sanomat.

"
SanomaWSOY:n hallitus on päättänyt olla ostamatta toista tonttia Töölönlahdelta Sanomatalon läheisyydestä. Yhtiö on ilmoittanut Helsingin kaupungille, ettei aio käyttää tontinosto-optiotaan, joka olisi ollut voimassa tämän vuoden loppuun saakka.

‘Olemme analysoineet lähivuosien tilatarpeemme, ja meillä ei ole tarvetta uusille toimitiloille ydinkeskustassa’, johtaja Nils Ittonen SanomaWSOY:stä sanoo. Hän vastaa yhtiön rahoitus-, sijoitus- ja kiinteistöasioista.

Ittonen sanoo, että mediayhtiön keskeisiin päätoimialoihin ei kuulu kiinteistösijoitus. ‘Toimitiloja rakennetaan vain siinä laajuudessa kuin niitä tarvitaan omaan käyttöön.’

Yksiköillämme on nyt kaikilla hyvät toimitilat’, vahvistaa SanomaWSOY:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo.

‘Siitä kun optiotontin saimme, yhtiö on paljon muuttunut. Mietimme asian uudestaan ja tulimme siihen tulokseen, että tämä on vaihtoehdoista paras.’

Päätökseen ei Ittosen mukaan sisälly mitään neuvottelutaktisia kuvioita, vaan päätös on lopullinen.

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen otti tiedon SanomaWSOy:ltä ‘jossain määrin yllättyneenä’ vastaan. Hän toivoo, että kiinnostus tonttia kohtaan nyt kiihtyy.

Korpisen mukaan kiirettä SanomaWSOY:ltä vapautuvan tontin markkinoimiseksi ei ole.

Parhaillaan on selvitettävänä, miten keskustatunnelin rakentaminen vaikuttaa Töölönlahden vapaiden tonttien rakentamiseen.

Lähellä maan pintaa kulkevan keskustatunnelin pelätään vaikeuttavan maanalaisten kerrosten rakentamista, joten Helsinki tutkii keskustatunnelin rakentamista syvemmälle.

Vapautuvan tontin rakentamiskelpoisuutta jarruttaa myös satamarata, joka poistuu Töölönlahdelta vasta 2009.

Korpisen mukaan tontille haetaan aikanaan ostaja joko tarjouskilpailulla tai neuvotteluteitse. Erittäin painavista syistä neuvottelutie riittää.

Painava syy on Helsingissä sijaitsevan yrityksen pysyminen kaupungissa tai pääkonttorin saaminen Töölönlahdelle. Korkeraa arkkitehtonista tasoa vaditaan joka tapauksessa, Korpinen sanoo.

Kiinteistöviraston maanluovutustoimiston päällikkö Jaakko Stauffer sanoo, että ainakin yksi varteenotettava ottaja SanomaWSOY:ltä jääneellä tontilla jo on. Schaufferin mukaan kysymyksessä on iso suomalainen konserni.

Pörssisäännösten vuoksi Schauffer ei voi ilmoittaa yhtiön nimeä.

Epävirallisissa keskusteluissa SanomaWSOY:lle esitettiin välittömästi Sanomatalon pohjoispuolella Töölönlahdenkadun länsipuolella olevaa tonttia.

Helsingin ja valtion välillä tehdyn maapoliittisen sopimuksen mukaan kaupunki saa Kamppi-Töölönlahden rakentamisoikeudesta 62 prosenttia ja valtio 38 prosenttia.

SanomaWSOY:lle luvattu tontti kuului kaupungin kiintiöön ja kaupungissa uskottiin, että kaupungille ei muita rakennuspaikkoja enää jääkään, jos SanomaWSOY ostaa sille varatun tontin.

Kun lopullisia laskelmia korttelien ja kerrosalojen jakautumisesta ryhdyttiin tekemään, selvisi, että kaupungille jäikin kaksi rakennuspaikkaa Töölönlahdelta. Kerrosalaa näissä olisi yhteensä noin 28 000 kerrosneliötä.

Kun SanomaWSOY ei käytä osto-optiotaan, molemmat tontit ovat vapaina kaupungin luovutettavissa.
Tonteilla kaupunki rahoittaa Töölönlahden puiston rakentamista.”

(6/8 palstaa Kaupunkiosan sivulla C1. Kuva 5/7 palstaa. Kuvateksti: SanomaWSOY päätti olla ostamatta tonttia Sanomatalon pohjoispuolelta, kuvassa näkyvän kentän paikalta. Yhtiöllä ei ollut tarvetta uusille toimitiloille keskustassa. Kartta: Töölönlahden eteläiset korttelit. Kartan tekstit: Eduskuntatalo Mannerheimintie, Finlandiatalo, Hakasalmen huvila, Karamzininkatu, Musiikkitalo, viherkansi, Töölönlahdenkatu, makasiinipuisto, makasiineista säilyviä osia, kansalaistori, Kiasma, Sanomatalo, Kaupungin SanomaWSOY:lle ehdottama tontti, Töölönlahdenkatu, Holiday Inn -hotelli, Rautatieasema.)

 



21.10.1999.

Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikennekeskusten rakentamisessa?

Helsinki.

Linja-autoterminaali olisi voitu rakentaa rautatieaseman kylkeen, jos olisi haluttu.

Lyhyesti kävi näin: Vielä kymmenkunta vuotta sitten "mielipidevaikuttaja" Helsingin Sanomat oli sitä mieltä, että ratkaisu olisi hyvä.

Mutta sitten astui kuvaan apulais-
kaupunginjohtaja Pekka Korpinen, joka ryhtyi puuhaamaan kyseistä tonttia WTO:lle. (WTO on lyhennys World Trade Organization-nimestä.)
Hän tarjosi WTO:lle tontin ostomahdollisuutta toimitalon rakentamiseksi tälle isolle organisaatiolle.

Kun tämä tuli Sanoma Oy:n tietoon, niin WTO sivuutettiiin ja Sanoma Oy osti tontin ja rakensi sille jättiläislasitalon, joka ei Nykytaiteen museon "takana" ole Helsingin pohjoiseen suuntautuvan avaran näkymän katkaisija.

Näin unohtui Helsingissä linja-autoterminaalin siirto rautatieaseman viereen.

nettisanomat.com 1999/12 torstaina
lokakuun 21. päivänä 1999. Sivut valmisti Pertti Manninen 21.10.99.

http://www.
nettisanomat.com/
1999/10/21/
n9912liikenne.htm
 

Sanomatalo. Linkkejä. Nettisanomat 1999 - 2005! Tässä 29.03.2005 saakka!

Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikennekeskusten rakentamisessa? Linja-autoterminaali olisi voitu rakentaa rautatieaseman kylkeen, jos olisi haluttu.
http://www.nettisanomat.com/1999/10/21/n9912liikenne.htm 

Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta? Vastaus kysymykseen? http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm#vastaus

Lue räikeä esimerkki joulukuun 16. päivän lehdestä! Muut lehdet: Helsingin Sanomat: 3. pääkirjoitus. Torstaina 16. joulukuuta 1999. SIVU A2. "Kampin kaavamuutos paikallaan.
http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm

Lue räikeä esimerkki joulukuun 16. päivän lehdestä! Muut lehdet: Helsingin Sanomat: Kaupunki. Torstaina 16. joulukuuta 1999. SIVU B3. "Helsingin valtuusto jatkoi Sanoma-WSOY:n tonttivarausta. http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm 

"Sanoma-WSOY:lle ehdotettiin tonttia Ruoholahdesta tai Pasilasta. Seuraavasta Sanomatalosta toivottiin pienempikokoista. Nämä väliotsikot eivät mahtuneet lehden paperiversioon, olivat netissä! http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm 

Helsingin sanomat pakkoraossa. Kaupunkikuvan turmeluksesta puhutaan kuiskaten!
http://www.nettisanomat.com/2000/03/23/etusivu.htm 

Kansallismaisema vuonna 2010? Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010? Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo. Raha ratkaisee!
http://www.nettisanomat.com/2002/03/14/kansallismaisema.htm  

Vallan väärinkäyttöä. Kaksi esimerkkiä, kuinka Helsingin Sanomat käyttää valtaansa väärin. Esimerkki 1. & Esimerkki 2. & Loppukommentti. Esimerkki 1. Oma lehmä ojassa eli jääviys kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoittamisesta.
http://www.nettisanomat.com/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm 

Helsinki. Töölönlahden asemakaava. SanomaWSOY:n laajennus hankkimansa rakentamisoption mahdollistamana. http://www.nettisanomat.com/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm 

"Esteet poistuivat Helsingin Töölönlahden rakentamiselta". Helsingin Sanomat. Kaupunki. Olli Pohjanpalo. Tiistaina 30. maaliskuuta 2004. http://www.nettisanomat.com/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm 

Helsingin Sanomat. Tiistaina 30. maaliskuuta 2004. Kommentti. Olli Pohjanpalo. Esteet poistuivat, hidasteet jäivät.
http://www.nettisanomat.com/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm 

Loppukommentti. http://www.nettisanomat.com/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho! http://www.nettisanomat.com/2005/02/03/etusivu.htm#helsinginsanomat 

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho! Tilanne 15.04.2004.
http://www.nettisanomat.com/2005/02/03/optiokuva20040415.htm#outotilanne15042004


Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho! Tilanne 03.02.2005.
http://www.nettisanomat.com/2005/02/03/optiokuva20050203.htm#outotilanne03022005

Muut lehdet. Helsingin Sanomat tiistaina 1. helmikuuta 2005. "Helsingin kaupunki saa lisäkorttelin Töölönlahdelta. Maapoliittisen sopimuksen tarkistus toi Helsingille uutta rakennusalaa. Valtiolla ei ole vielä suunnitelmia omille kortteleilleen. http://www.nettisanomat.com/2005/02/03/etusivu.htm

Muut lehdet. Helsingin Sanomat. Kaupunki. Tiistaina 1. helmikuuta 2005. "Helsinki saa käyttöönsä kaksi korttelia Töölönlahdelta. Kaupunki ja valtio pääsemässä sopuun korttelien jaosta. http://www.nettisanomat.com/2005/02/03/etusivu.htm 

Loppukommentti. Näinkö helppoa se on? http://www.nettisanomat.com/2005/02/03/etusivu.htm   

Helsingin Sanomat maanantaina 14.02.2005. Kaupunki. "Hotellin lisärakennus uhkaa peittää Synagogan näkyvistä. Radisson SAS-hotellin lisäsiipeä yritetään sovittaa ahtaaseen paikkaan Helsingin Kampissa." http://www.nettisanomat.com/2005/02/17/etusivu.htm 

"Miten löysin tarkan selostuksen tämän kuvassa olevan Sanomatalon rakentamisen syntyhistoriasta sille paikalle, jossa se nyt on, ja sellaisena kuin se nyt on."
http://www.nettisanomat.com/2005/02/22/etusivu.htm 

Martti Valkonen: Journalismin salat I: Sananvapaus kauppatavarana. Luku 1: Kansanvalta ei toimi, jos kansa ei tiedä. http://www.nettisanomat.com/2005/02/22/valkonensananvapaus.htm 

Helsinki. Uusi uljas Kamppi pimentää ja musertaa lauantaina 05.03.2005. Kuva: Pertti Manninen. "Hetkiä Helsingissä". Pääkirjoitus. Helsinki. Kamppi slummiutuu vastenmieliseksi möhkäleeksi.
http://www.nettisanomat.com/2005/03/08/kuvalauantaiaamu.htm

Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen peittämään Eduskuntatalon. "Tämä kuva on otettu ensimmäisen vaiheen valmistumisen hetkellä."
http://www.nettisanomat.com/2005/03/13/etusivu.htm   

Sarja jatkuu: Helsinki. Eduskuntatalon ja Sanomatalon edusta: Suomalainen kansallismaisema.
http://www.nettisanomat.com/2005/03/29/etusivu.htm 

Kauppalehti. Presso lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Joitakin havaintoja nelisivuisesta artikkelista: Jääkö keskustatunneli tekemättä?
http://www.nettisanomat.com/2005/03/29/pressosanoma.html

Kansallismaisema vuonna 2010?

Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010? Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo.

14.03.02
Pertti Manninen, nettisanomat.com

Raha ratkaisee!

Rakentamisessa on kysymys niin suurista taloudellisista arvoista, että niihin osallistuminen houkuttelee.

Löytyipä lopulta sukupolvi, joka haluaa pistää lihoiksi Helsingin, maan pääkaupungin, kansallismaiseman.

Avara näkymä katkaistaan erilaisilla torneilla ja hyvä on!

Helsingin Sanomat - jäävi?

Helsingin Sanomat on yleisesti puoltanut uutta kaavaa.

Joitakin yksityisiä painaviakin vastustuksia on julkaistu.

Toisaalta toimitus on julkaissut myös pöyristyttäviä, tarkoitushakuisia lentokoneesta nähtyjä perspektiivikuvia, joissa suunniteltu rakentaminen näyttää hyvin vaatimattomalta.

Helsingin Sanomia julkaisee pörssiyhtiö SanomaWSOY.

Pörssiyhtiön tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen ja niinpä lehti on määrätietoisesti unohtanut, että yhtiöllä on optio yhteen uudesta tornista.

Jääviys on itse huomattava. Helsingin Sanomat ei ole huomannut.

Päinvastoin yhtiöltä palkkaa saavat himaset ja iltasanomaiset ovat repineet vaatteensa, kun ympäristöministeri Satu Hassi on määrännyt ministeriötään tutkimaan kaavan syntyvaiheita.

SanomaWSOY:n palvelijat ilmoittavat syvän huolestumisensa siitä, että jos kaavaa ei toteuteta, niin valtiolle aiheutuu tästä suuria kuluja.

And so what?

Kyllä Suomessa ja Helsingissäkin maata ja ilmaa riittää ilman että kansallismaisema tuhotaan.

Pertti Manninen, nettisanomat.com 14.03.2002.


Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Elokuussa 1958.
Viikkosanomat No 35. 
Päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö Simopekka Nortamo. Pääkirjoitus. 
29.8.1958.  Puolueeton ja puolueellinen lehdistö.  "... demokraattisen lehdistön tehtävät:" 
Lue myös! Syyskuussa 2002.
Martti Valkonen. Journalismin salat I: Sananvapaus kauppatavarana.  2005/02/22/valkonensananvapaus.htm 


Ilmoita ilmaiseksi:  
Linkki uusimpiin!  





 

nettisanomat 1999 alkaen

 
 
   




 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 
 
   

Torstai on toivoa täynnä. Tiistaisin extra!

Uusin lehti   Arkistohaku   Depis   Elokuva   Gallup   Imagine   Kaupunkikuva   Kuvagalleria   Lehdet   Liikunta
Opetus   Perhe   Politiikka   Sota ja rauha   Tv ja radio   Talous   Työtä   Valokuva   Velka   Viikon kuva

nettisanomat  torstaina 28. huhtikuuta 2005  etusivu    nro 351 


Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.   "SanomaWSOY luopuu oikeudestaan ostaa Töölönlahdelta toinen tontti".  Helsingin Sanomat torstaina 21.04.2005.  Lue! Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.   Pääkirjoitus. Tämä riitti! Mitkä olivat SanomaWSOY:n luopumisen todelliset syyt? Pääkirjoitus.  Kysymyksiä! & Linkkejä! Lue!
Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.     Seppo Saves sai kuvajournalismipalkinnon. Reportaasikuvat nostivat Saveksen maineeseen 1960-luvulla. Helsingin Sanomat tiistaina 26.04.2005. Yksi kuva Photography Year Book 1965-kirjasta.  Katso! Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.  "Pepuista parhaat!"  Iltalehti perjantaina 22.04.2005. Vain lue!
Lue myös!
Perseestä. 2001/05/31/etusivu.htm
Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.  
Kuvia huhtikuussa 2005.
Kuva: Kaksi varista.
Kuva: Kaksi lokkia.
Kuva: Kaksi kuovia.
Pertti Manninen.  Katso!

Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005. 
Helsingin Sanomille kultaa parhaasta etusivusta. Helsingin Sanomat torstaina 28.04.2005.  Kommentti Lue!
Lue myös!
Saddam on vangittu. Kuinka kahden maan suurimmat aamulehdet uutisoivat asian etusivullaan. 2003/12/18/etusivu.htm

Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005. 
Elokuvalipulla kohtuuton hinta. 2005/03/10/elokuvalippu.htm

"PS: nettisanomat taitaa olla aika suosittu, sillä lyhyellä aikavälillä olen saanut myytyä jo kaksi kirjaa. t. Leila"  -  Ilmoita ilmaiseksi:   Linkki uusimpiin! 


Nettisanomat keskiviikkona 27. huhtikuuta 2005.  
Veteraanien päivä.
Nettisanomat tiistaina 26. huhtikuuta 2005.  
"Ensimmäinen lippu Kolmen valtakunnan rajapyykillä 60 vuotta sitten 26.04.1945." 

Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005. 
Kolumni. Max Jakobson. Irakista esikuva Lähi-idässä.
  Helsingin Sanomat torstaina 28.04.2005.  "Tavoitteenahan on, että Irakista tulisi esikuva muille Lähi-idän maille. ... 'Vapaus ja demokratia' on presidentti Bushin uusi ulkopoliittinen tunnus. Se ei ole oikeastaan hänen keksintönsä, vaan on leviämässä omalla painollaan globalisaation kautta diktatuurimaihin, erityisesti entisiin neuvostotasavaltoihin. ... Lisäksi on otettava huomioon, että Lähi-idän alue tuottaa lähes 70 prosenttia maailman öljystä ja 40 prosenttia maakaasusta. Näistä Yhdysvallat ja Eurooppa ovat toistaiseksi riippuvaisia."  Lue!  Linkkejä!
Lue myös!  Washington petti Max Jakobsonin. 2005/04/21/maxjakobson.html

Guardian Unlimited Wednesday April 27, 2005
Revealed: secret Iraq legal advice. 7pm exclusive:
Tony Blair was told by the government's most senior law officer in a confidential minute less than two weeks before the war in Iraq that British participation in the US-led invasion of Iraq could be declared illegal. Full text: summary of advice 
http://www.guardian.co.uk/Iraq/Story/0,2763,1471655,00.html
Lue myös! Laillisuuskannanottoja alusta lähtien. Tulossa!

  
George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa.
"Tulossa?"-kuvat unelmoinut Pertti Manninen.

Nettisanomat keskiviikkona 13. huhtikuuta 2005.
"Milloin alkavat kansainväliset oikeudenkäynnit lännen sotarikollisia vastaan? Teen vaatimattoman ehdotuksen; järjestetään tribunaalit Saddamia, Bushia ja Blairia vastaan rinnakkain. Silloin olisi ainakin joku mahdollisuus saada esiin koko totuus. Ja jos jonon jatkoksi laitetaan vielä Putin? Bushin USA:ta ja Blairin Isoa-Britanniaa odottaa Irakissa historiallisen katkera tappio. Pahiten valheille perustuneesta aggressiosta kärsii kuitenkin Irakin kansa."
Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu.
Lue myös!  Irak. Nettisanomat vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.  54 linkkiä! 


Nettisanomat lauantaina 09.04.2005.  Tänään lauantaina 9. huhtikuuta 2005 on kulunut tasan kaksi vuotta siitä kun USA:n joukot valtasivat Bagdadin ja kaatoivat Saddamin patsaan. Kaikki näytti sujuvan hienosti ja nopeasti. Toisin kuitenkin kävi.
Veri virtaa edelleen ja maa on kaaoksessa. Joidenkin arvioiden mukaan 100 000 siviiliä on saanut surmansa, Irakin armeijan sotilaiden kuolleiden lukumäärää ei tiedetä ja USA kaunistelee omien nuorukaistensa tappiolukuja. Ne ovat virallisesti tällä hetkellä noin 1500, mutta oikeasti ainakin tuplaten suuremmat, kun mukaan otetaan myös haavoittuneena aluksi selvinneet mutta sotilassairaaloissa kuolleet. 
Tappaminen jatkuu. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Sähkölinjojen korjaus jatkuu. Vesijohtoputkien korjaus jatkuu. Lapset eivät uskalla mennä kouluun, naiset eivät uskalla kävellä ulkona jne jne.  Alkuperäisen tv-ruudun kuvan tulkinnut Pertti Manninen. "Saddam kaatuu 09.04.2003".
Lue myös!
Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. "...vain yhdessä käsiini sattuneista lehdistä oli kuva USA:n lipusta Saddamin kasvoilla: Sanomalehti Kalevassa."  2003/04/10/irakinsota.htm  
Paul Wolfowitz. Kuva. 2005/03/19/wolfowitzkuva.htm
Irak.
Nettisanomat vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.  54 linkkiä! 


nettisanomat. Extra!

"Paul Wolfowitz".

Kuva: Pertti Manninen. 

Nettisanomat lauantaina 19.03.2005. Extra!                                              
Paul Wolfowitz Maailmanpankin johtajaksi! Presidentti Bushin tekemä nimitys on provokaatio muuta maailmaa vastaan!
"Wolfowitz är en av ideologierna bakom Bush administrationens utrikespolitik, byggd på kampen för amerikansk överhöghet och uppfattningen att demokrati och frihet kan bombas fram." ... " Politiskt företräder han en extrem nyliberalism i ekonomiska frågor och extrem kristen konservatism i moraliska. Aftonbladet Ledare "En ren provokation" fredag 18.03.2005. www.aftonbladet.se/vss/ledare/story/0,2789,618740,00.html
"Valmistellessaan Irakin sotaa Pentagonissa Wolfowitz teki räikeitä virheitä, joita hän ei ole tunnustanut eikä kantanut vastuutaan. Ne ovat viivyttäneet jälleenrakennusta ja maksaneet raskaita veriuhreja, jotka olisi paremmalla suunnittelulla ja viisaammalla politiikalla voitu välttää." Helsingin Sanomat Pääkirjoitus "Wolfowitz on kyseenalainen valinta" lauantaina 19.03.2005. Maksullinen.
"
USA:s olagliga krig mot Irak har krävt minst 100 000 liv, en stor del av dem civila. Svält och sjukdomar hos barn har fördubblats sedan kriget som inleddes för exakt två år sedan. Kvinnorättigheter har beskurits. Viktiga delar av Bagdads oersättliga kulturarv har skövlats. Tusentalet amerikanska soldater har dödats, många fler har invalidiserats." Aftonbladet Ledare "Imperiet kan inte vinna Irakkriget" lördag 19.03.2005. www.aftonbladet.se/vss/ledare/story/0,2789,619644,00.html
2 vuotta sitten: "Verimyrsky". "USA ja liittolaiset aloittivat "täsmäiskut" Bagdadiin aamuyöllä tänään 20. maaliskuuta 2003."  www.nettisanomat.com/2003/03/20/etusivu.htm
"Paul Wolfowitz"Isonna kuva! 


2003 "Mina damer och herrar, vi tog honom"
DAGENS NYHETER  MÅNGAG 15 DECEMBER 2003.
   
Kaikki pyjamahousut 16.95 e.
HELSINGIN SANOMAT MAANANTAINA 15. JOULUKUUTA 2003.

Nettisanomat torstaina 18. joulukuuta 2003.
Irak.
Saddam vangittu. Suorassa television tiedotustilaisuudessa näytettiin katkelmia lääkärintarkastuksesta. Presidentti George W. Bush vaatii kuolemanrangaistusta. Saddam tuomitaan irakilaisessa tuomioistuimessa. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu.
Pääkirjoitus.
Saddam on vangittu. Kuinka kahden maan suurimmat aamulehdet uutisoivat asian etusivullaan.  "Mina damer och herrar, vi tog honom" DAGENS NYHETER 15.12.2003. - Kaikki pyjamahousut 16.95 e. HELSINGIN SANOMAT 15.12.2003. Pertti Manninen. 18.12.2003.


2003  USA lade fram sina bevis. 
 Dagens Nyheter torsdag 06.02.2003. 
   
Powell: Irak pettää YK:ta ja kätkee joukkotuhoaseita.
Helsingin Sanomat torstaina 06.02.2003

Nettisanomat torstaina 13. helmikuuta 2003.

USA lade fram sina bevis.

Utrikesminister Colin Powell anklagade Irak för att gömma massförstörelsevapen.
Foto: Ett av bevisen mot Irak. USA:s utrikesminister Colin Powell håller upp ett litet glasrör som skall innehålla mjältbrandvirus inför FN:s säkerhetsråd. DAGENS NYHETER. 06.02.2003. Sidan 1.

Powell: Irak pettää YK:ta ja kätkee joukkotuhoaseita.
USA uskoo Irakin kokeilevan pernaruton levittämistä hävittäjäkoneista. Ulkoministeri sanoi Saddamin tekevän yhteistyötä al-Qaidan kanssa.
Kuva: USA:n ulkoministeri Colin Powell esitteli turvallisuusneuvostossa koeputken avulla miten pieni määrä pernaruttoa riitti sulkemaan Yhdysvaltain senaatin vuonna 2001. Irak on saattanut tuottaa pernaruttobakteereita siihen verrattuna kymmentuhatkertaisesti, Powell sanoi. Jyri Raivio, HELSINGIN SANOMAT. HELSINGIN SANOMAT 06.02.2003. Sivu3, pääuutissivu.
Nettisanomat 13.02.2003.


Nettisanomat tiistaina 26. huhtikuuta 2005.  Pääkirjoitus. Tämä riitti! Mitkä olivat SanomaWSOY:n luopumisen todelliset syyt? Huhtikuussa 2005. Kysymyksiä! & Linkkejä! 2000     2010    Kansallismaiseman tuho voidaan harkita uudelleen?  Kuvapari julkaistu ensimmäisen kerran torstaina 14.03.2002  "Kansallismaisema vuonna 2010"-kirjoituksen lopussa, jonne se oli unohtunut myöhemmin käytettäväksi. PM.  Lue nyt! Pääkirjoitus. Kysymyksiä! & Linkkejä! Tulossa!
Katso myös! Sanomatalo.  Lue myös!  Ovela, outo optio.  Lue myös! Kauppalehti Presson selvitys.

Nettisanomat keskiviikkona 27. huhtikuuta 2005.  
Veteraanien päivä.
Nettisanomat tiistaina 26. huhtikuuta 2005.  
"Ensimmäinen lippu Kolmen valtakunnan rajapyykillä 60 vuotta sitten 26.04.1945." 
Nettisanomat tiistaina 26. huhtikuuta 2005.   Bisquit. Nettisanomat maanantaina 25. huhtikuuta 2005.  Sininen laulu.
Nettisanomat sunnuntaina 24. huhtikuuta 2005. 
Partiolaisia. Helsingissä 29.4.1956.

Nettisanomat lauantaina 23. huhtikuuta 2005.  Don Quijote 400 vuotta, tänään.



Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 


Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Minne hävisivät Soneran rahat?
Esipuhe. Soneralla on hieno historia takanaan. 1 Kaj-Erik Relanderin aika alkaa. Vennamo savustetaan ulos Sonerasta. Aimo Eloholma Relanderin kilpailijana. Relanderin johtamistyyli. Aulis Salinin yrityskulttuuri muutettiin nopeasti. Soneran organisaatiouudistus. Matti Makkonen Soneran tulojen tuojana. Relanderin sisäpiiri. 2 Sonera-kuplan rakentaminen.   Minne

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli   Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas. Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare. Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta ... Fredssträff


Nettisanomat vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!
Kuva: Jaska psykiatrilla. Julkaistu kokovartalokuvana numerossa 0!  (29.07.1999).  Kuvasarja: Jaska Jokunen.

"PS: nettisanomat taitaa olla aika suosittu, sillä lyhyellä aikavälillä olen saanut myytyä jo kaksi kirjaa. t. Leila"  -  Ilmoita ilmaiseksi:   Linkki uusimpiin!  


Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Huhtikuussa 2005.
Jyväskylä: Pekka Kettunen. Erorahan käsittely. Tilanne tänään!
Keskisuomalainen tiistaina 19.04.2005.  Valtuusto pui Kettusta toukokuussa. Sivu1. & Sivu2.
Kommunistit vaativat kaupunginhallituksen eroa. Sivu 3.
Lue myös!
  "Eikö sitä öykkäriä saada millään kuriin?"  1999/09/09/netti0709.htm#eikosita
Kummallista kunniaa. 2000/08/03/kunniatohtori.htm
Onko Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen hyssyttelyn uhri?  2000/11/16/etusivu.htm 
Kettunen vittuilijasta eetikoksi.  2002/03/14/kettunen.htm 
Pekka Kettunen ja potkut.  2004/08/03/kettunen.htm 
"Ikuisesti pimentoon".  Kuva.  2005/03/17/funkkisjyvaskyla.htm 
Läpinäkyvää journalismia: "Kettusen eroraha perusteeton."  2005/03/28/etusivu.htm
Saivarteleva hallinto-oikeus. 2005/04/05/etusivu.htm

Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Elokuussa 1958.
Viikkosanomat No 35. 
Päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö Simopekka Nortamo. Pääkirjoitus. 
29.8.1958.  Puolueeton ja puolueellinen lehdistö.  "... demokraattisen lehdistön tehtävät:" 
Lue myös! Syyskuussa 2002.
Martti Valkonen. Journalismin salat I: Sananvapaus kauppatavarana.  2005/02/22/valkonensananvapaus.htm 


Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Joulukuussa 1971.
Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971.  "Kissinger:  Jakobson ei kiinnosta minua vähäisissäkään määrin."
Helsingin Sanomille tämä oli liikaa. Iltalehti ja Keskisuomalainen pystyivät kirjoittamaan jopa pääkirjoituksen! Arkistot avautuvat. Lehdistö kertokoon. Onhan aikaa jo kulunut!


Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus?"  
Huhtikuussa 2005.
"Puu, jonka luulen olevan minun, vaikken oksallakaan käynyt ole!
Viikko sitten näin siellä kevään ensimmäisen variksen. Ei lentänyt vielä latvaan vaan tyytyi alempaan oksaan, yksinään."
Kuvasta rakennettu tunnelma vai tunnelmasta rakennettu kuva. Unelma joka tapauksessa.  "Charcoal". 


extra!
sama!

Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus".  Huhtikuussa 2005. Tämä riitti!  Isonna!
  "Aamuyöllä soi puhelin. Eräs tuttu soittaa ja kysyy olenko jo lukenut aamun Hesarin? Helsingin Sanomat luopuu optiotontistaan! Haen lehden laatikosta ja totean asian. Tämä numero oli jo melkein valmis, joten lisäsin vain tämän extran ja linkin viimeisimpään asiaa käsitelleeseen juttuun. Bannerikin   täytyy sitten uusia myöhemmin!" 21.04.2005. Pertti Manninen. "Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii"  2005/03/29/pressosanoma.html


Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Huhtikuussa 2005.
"Taivas on meidän!" 
Muutama kuva aurinkoisena huhtikuun päivänä ja sitten hetki oli ohi. Kuvat: Pertti Manninen torstaina 14.04.2005. "Taivas on meidän!" 
Myös! 
Suomalainen todellisuus eli velallinen kulkemassa riisuttuna kuutamossa pankin oven ohi.  2005/04/16/etusivu.htm 
Kuka oli kenen kanssa? Läpinäkyvää journalismia!  2005/04/15/etusivu.htm 

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Helmi-maaliskuussa 2005.

Hetkiä eräänä sunnuntaina eräässä suomalaisessa paikassa.  
Esko.  2005/02/15/kuvasivu7.htm 
Apua, missä olen? 2005/02/15/kuvasivu9.htm
Hopeinen kuu. Olavi Virta syntyi tasan 90 vuotta sitten.  2005/02/27/kuvasivu9.htm


Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Kansalaiset etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla. Kuva: Pertti Manninen. "Arkistojen aarteita".  Nettisanomat maaliskuussa 2005 torstaina 03.03.2005.  Ensijulkaisu tänään.
EU:n perustuslaki tulossa!  2005/03/03/etusivu.htm 


Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.
Helsinki.  Kansalainen yrittää pysäyttää taksia viedäkseen saksalaiset halvat oluet kotiinsa. Helsinki, Pasila, Lidl.  2005/03/08/kuvaperjantaiaamu.htm 
Helsinki. Hakaniemen Elanto on nyt Sokos!  2005/03/08/kuvalauantaiaamu2.htm 
Äiti, 89 vuotta.  2005/03/08/etusivu.htm 


Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.
Helsinki. Uusi uljas Kamppi pimentää ja musertaa. 2005/03/08/kuvalauantaiaamu.htm 
Suomalainen pyramidi yön valoissa. 2005/03/08/kuvaperjantaiilta.htm 
Hiljaisella kadulla nuoret miehet suuntaavat kulkunsa kaupungin yöhön.  2005/03/08/kuvaperjantaiyo.htm 
Lähtö tai tulo jonnekin jostakin. Helsinki, Pasila.  2005/03/08/kuvalauantaiilta.htm


Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.
Hämeen linna hämärtyvässä illassa. Hetki historiaan.  2005/03/10/etusivu.htm
Tämä ei riitä. Hetki historiaan. Sanomatalo. SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen.  2005/03/13/etusivu.htm 
Jälkiä lumessa.  2005/03/15/kuvajalkialumessa.htm 
Köyhän miehen Rolex. 2005/03/15/kuvakoyhanrolex.htm


Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus".
Maaliskuussa 2005.
Tapio Rautavaaran syntymästä tulee tänään kuluneeksi 90 vuotta. 2005/03/08/kuvarautavaara.htm
Minulla ei rahasteta!  Kahvi väärään kurkkuun.  2005/03/15/etusivu.htm
Helsingin Sanomat kirjaston hyllyssä punaisena.  2005/03/15/kuvahelsinginsanomat.htm
Ikuisesti pimentoon. 2005/03/17/soneraurkinta.htm
Ikusesti pimentoon 2.  2005/03/17/funkkisjyvaskyla.htm


Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.

Suomalainen ruletti eli Janne Ahonen 240.0 m.  http://www.nettisanomat.com/2005/03/22/etusivu.htm 
Katso miten piiri pyörii, hummerit kun siinä hyörii.  2005/03/29/pressosanoma.html
Etsijä. http://www.nettisanomat.com/2005/03/31/etusivu.htm 


Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Asuntoja! Kyllä. 3. Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. Helsingin Liberaalit.   Itsenäinen liberaali. Kuva: Pertti Manninen.  Arkistojen aarteita. Kuva 1980-luvulta Helsingistä. Nettisanomat keskiviikkona 30. maaliskuuta 2005. 
"Jussi Pajunen valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi." 2005/03/30/etusivu.htm 


Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Huhtikuussa 2005.

Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. 2005/04/01/etusivu.htm
Kevättä ilmassa.   http://www.nettisanomat.com/2005/04/04/etusivu.htm 
Saivarteleva hallinto-oikeus.  http://www.nettisanomat.com/2005/04/05/etusivu.htm 
Taivasta tavoittelemassa.  http://www.nettisanomat.com/2005/04/06/etusivu.htm 


Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Huhtikuussa 2005.

Yhdessä. Ääni kuului sieltä ne tulivat puiden latvojen takaa.  2005/04/07/etusivu.htm
Karaoke kutsuu. Elämän ilot ja surut laidasta laitaan. 2005/04/11/etusivu.htm
Minun joutseneni.   Ensin kuulin, sitten näin.  2005/04/12/etusivu.htm
Kuka oli kenen kanssa? Läpinäkyvää journalismia!  2005/04/15/etusivu.htm 
Suomalainen todellisuus eli velallinen kulkemassa riisuttuna kuutamossa pankin oven ohi.  2005/04/16/etusivu.htm 


Nettisanomat vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!
Kuva: Jaska psykiatrilla. Julkaistu kokovartalokuvana numerossa 0!  (29.07.1999).  Kuvasarja: Jaska Jokunen.

Etiikka Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005. 
Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Jukka Kilpi. Maanantaina 12. huhtikuuta 2005 pääkirjoitussivulla.
"Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista."
“Rehellisten ylivelkaantuneiden pitkä piina sisältää eettiseltä kannalta samoja piirteitä kuin orjuus, toteaa Jukka Kilpi.” 
Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista.

Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005. 
 
"Suomalainen todellisuus eli velallinen kulkemassa riisuttuna kuutamossa pankin oven ohi." Kuvan unelmoinut tähän Pertti Manninen 2002 valmistuneesta "Alaston-sarjan" kuvasta. Aikaisemmim mm.

Velka-armahdus on pelkkä kasvojenpesu. 2002/10/17/velkaarmahdus.htm    
Siitä suuresta sovittelusta.   2002/10/17/siitasuuresta.htm    
"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. 2004/05/20/pankkivankituki.htm


Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005.     
"Sanomia suojatyöpaikasta." ja "Kommentteja ...".
Helsingin Sanomat torstaina 20.01.2005.  Pääkirjoitus:  Velkasuhteen perusteisiin tulee puuttua varovaisesti.
Nettisanomat torstaina 20.01.2005.  Pääkirjoitus: Kännissä kirjoitettu.
Helsingin Sanomien pääkirjoitus kokonaisuudessaan ja Nettisanomien päätoimittaja Pertti Mannisen kommentit: Velkasuhteen perusteisiin tulee puuttua varovaisesti. & Kännissä kirjoitettu.  


Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005.    
Velka ja pankki. Jutut 1999-2002. nettisanomat.com. Linkkilista. 
39 askelta eli linkkiä aiheeseen.
Esim.
Huutokauppaa hädällä. Suomen hallitus ja oikeusministeri Johannes Koskinen pankkien höynäytettävinä. 2002/05/30/huutokauppaa.htm
Pääkirjoitus: Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan. 2002/05/30/paakirjoituspankit.htm
39 askelta eli linkkiä aiheeseen.


Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja  kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   Tarkka selostus! 


Nettisanomat perjantaina 15. huhtikuuta 2005. 
Läpinäkyvää journalismia.  Ilta-Sanomat perjantaina 15.04.2005. Sivut 1 ja 2!  Kuvateksti: Kokoomus satsaa tosissaan Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaan. Vaalibudjetti ylittää ainakin puolueen edellisen ehdokkaan, Riitta Uosukaisen, 700 000 euron rahoituksen. Kuva: Pertti Manninen. "Kuka oli kenen kanssa?"
Kevään korvalla. Bisquit. Ilta-Sanomat tiistaina 12.04.2005. "Jokapäiväiseen kielenkäyttöön on leviämässä sanonta "kepu eroaa aina". Syy on ilmeinen: perhearvoisen Ahon jälkeiset kepulaiset pääministerit ovat olleet eroavaa sakkia niin julkisesti kuin yksityisesti. Ensiksi eronneella kävi pyytämättä faksi, eikä toisella eroavalla kuulemma flaksi lainkaan." Bisquit. Kevään korvalla.

Nettisanomat maanantaina 28.03.2005.
Läpinäkyvää journalismia. 
"Kettusen eroraha perusteeton!" Kuvaan on tullut tärkeää tietoa ja mahdollista spekulointia siitä menettääkö Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kuuluisan erorahansa. Ainakin Kettusen lakimies oikeustieteen lisensiaatti Vesa Laukkanen on sitä mieltä, että erorahan palauttaminen ei tule kysymykseen: "Kettunen on vilpittömästi solminut sopimuksen luottaen siihen, että kaupunginhallituksella on valta sopia näin. Sopimus on sopimus ja sen mukaan Kettunen on myös irtisanoutunut." ja jatkaa kaupunginhallituksen jäsenten joutumisesta maksumiehiksi: "Minusta se on mahdoton ajatus. Kun luottamusmiehet toimivat vilpittömästi, niin kyse ei ole sellaisesta huolimattomuudesta, josta voisi kukaan olla vastuussa. Vahinko jäisi kaupungin vahingoksi".  Lähde: Keskisuomalainen. "Kettusen eroraha perusteeton". Pitkänäperjantaina 25.03.2005.  "... kannattajat ottivat yhteen ..." 


Nettisanomat torstaina 14. huhtikuuta 2005.  "Viisi vuotta sitten".

"Hanami -sana tarkoittaa Japanin kielessä kirsikankukkien 'sakura' juhlanoloista katselua.
Keväisin kun kirsikankukat alkavat kukoistaa, Japanilaisilla on tapana mennä eräänlaiselle piknikille kirsikkapuiden juurelle perheen tai ystävien kanssa siemailemaan sakea."
Tämä mielestäni kertoo hyvin tuosta Japanilaisten esteettisyydestä joka on heille luontaista. Joten päätin nyt ottaa sen sivujeni teemaksi.
Pianhan tuo legendaarinen Japanilaisten kansalliskukka taas alkaa kukoistaa. Tervetuloa siis virtuaaliselle piknikille Japanilaisen ja Aasialaisen kulttuurin ihmeisiin! (10.02.2000)

Hyvä lukija; Jälleen on kukoistavien kirsikankukkien aika kukkia ja ihmisten olla onnellisia!
... jätän teidät nyt nauttimaan keväästä seuraavin miettein:
"Arvailen, kenen ovat nuo sädehtivät kasvot: kimmeltävä kaste on langennut illankukalle.." (Genji Monogatari)

Parhain terveisin, Jason.  
Jaakko Saari (13.04.2000)
 
http://hanami-web.com/eng/index.shtml  (2005)


Parhaat Hanami-Webin ystävät, Michelle toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi sivuilleni. Jason. (30.03.2000).


Nettisanomat sunnuntaina 10. huhtikuuta 2005. "I have a dream".  Martin Luther King.
Unelmoitu  kuva  kuuluisasta kuvasta Abraham Lincolnin muistopatsaan äärellä vuonna 1963. Aikaisemmin julkaisematon kuva, joka on muunnelma alkuperäisestä kadulla olleesta videotaulusta   2002/viikonkuvat/vkmestari020314.htm.  "Kuvaan liittyvä juttu päättyy näin: "PS. Olen tehnyt kuvasta useita muunnoksia syksyllä 2001, jotka julkaisen ehtiessäni aivan pian."

Näistä ensimmäinen on julkaistu Nettisanomissa "I have a dream" -puheen neljäkymmenvuotispäivänä torstaina 28.08.2003  2003/08/28/ihaveadream.htm.  Ja nyt siitä sarjasta toisena julkaistulle kuvalle annoin kaksi nimeä nimeksi  "Mestari" ja  "Valoa pimeyteen".  Aikaisempaa toistaen: "Olen tehnyt kuvasta useita muunnoksia syksyllä 2001, jotka julkaisen ehtiessäni aivan pian." Pertti Manninen. "Valoa pimeyteen".

Tänään sunnuntaina  10. huhtikuuta 2005 klo 16.05 TV1 esittää dokumentin "Citizen King"  ensimmäisen osan ja toisen viikon päästä 17.04.2005. Suomalaiseksi nimekseen dokumentti on saanut "Martin Luther Kingin unelma". Ohjelmaopas.



I have a dream.

Nettisanomat maanantaina 04.04.2005.

"Tänään on kulunut tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun kansalaisaktivisti Martin Luther King murhattiin".Tämä tuli korviini radiosta Ylen kanavalta hiukan ennen puoltapäivää. Sivu meni uusiksi. Keväinen kuva linnuista sai tietenkin jäädä, mutta linkki "I have a dream"-puheeseen on tähän nyt syytä lisätä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen maanantaina 04.04.2005.

I have a dream. 2003/08/28/ihaveadream.htm 
Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän. 2002/viikonkuvat/vkmestari020314.htm (Huom! Kuva on Applen mainos, ei IBM:n!)  Martin Luther King http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Luther_King

Oikaisu: Martin Luther King murhattiin 04.04.1968, joten salamurhasta tuli kuluneeksi 37 vuotta. Kuulin väärin enkä heti tarkistanut. 10.04.2005 PM.


         
Nettisanomat perjantaina 08.04.2005.
  "270 astetta". Välähdys TV5:n lähetyksestä Paavi Johannes Paavali II:n hautajaisista.  Panoraamakuva Pyhän Pietarin aukiolla.  Kuvan hetki on perjantaina 8. huhtikuuta 2005 klo 12:46  ja 12:50 (Suomen aikaa).  TV-kuvasta rakentanut Pertti Manninen. "270" astetta". 
Katso myös kuva: "Arkku".  


Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 

 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.


 



Sisällysluettelot 2005:

Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Tammikuu.
Otsikoissa mainittu mm. Kuvia ja kuvasarjoja: 
Pieni polku metsän halki vie. Jussi Kylätasku.  Velallinen kulkemassa riisuttuna pankin oven ohi. Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta.  Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä:   Leif Salmén.  Tapani Vaahtoranta.  Harry Harkimo.  Aatos Erkko.  Muita: Suomi.  Ruotsi.  Intian valtameri.  BBC News.  Thaimaa.  Phuket.  Ulkopoliittinén instituutti.  Jokerit.  Saudien Vesi Oy.  Guardian Unlimited.  Falluja.  Irak.  Helsingin Sanomat.  Neuvostoliitto. Puna-armeija.  Auschwitz. 
Jutuissa lisää!  Etsi haulla!
  Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Tammikuu.
2005
Tammikuu

Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Helmikuu.
Otsikoissa
mainittu mm. Kuvia ja kuvasarjoja: 
Kuva Suomesta pakkaspäivänä auringon lämmittäessä. "Terveisiä Tukholmasta." Aftonbladet-lehteä selaillen. Kuvasarja sunnuntaina 06.02.2005. "Hetkiä eräänä sunnuntaina eräässä suomalaisessa paikassa." Haasteiden päivä Laukaassa.  Helsinki. Näkymä Eduskuntatalolta kiitävässä vauhdissa eräänä toukokoon iltana 1999. Talvella 2005. Hopeinen kuu. Kuvasarja torstaina 24.02.2005. "Hetkiä eräänä torstaina eräässä suomalaisessa paikassa." "Tunteidemme tulkki".  Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä:    Olli Pohjanpalo. Leif Salmén. Esko. Aatos Erkko. Martti Valkonen. Martti Ahtisaari. Olavi Virta. Vexi Salmi. Muita: Helsingin Sanomat. Helsingin kaupunki. Töölönlahti. SanomaWSOY. Iltalehti. Suomi. Tukholma. Aftonbladet. Eskon Karaoke. Cafe Laukaa. Karhu. Karjala. Laukaa. Helsinki. Synagoga. Radisson SAS-hotelli. Kamppi. Eduskuntatalo. Eduskunta. Berliini. Vittula. Sanomatalo. Google. Se!-lehti. www.journalismi.info. EU. YK. www.yle.fi .Jutuissa lisää!  Etsi haulla!  Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Helmikuu.
2005
Helmikuu

Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Maaliskuu.
Otsikoissa mainittu mm:  Kuvia ja kuvasarjoja:
  Senaatintori.  Hetkiä Helsingissä.  Hämeen linna.  Sanomatalo.  Laukaa.  Ikuisesti pimentoon.  Paul Wolfofitz.  Suomalainen ruletti.  Il Vangelo secondo Matteo.  Jussi Pajunen.  Etsijä. Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä:  Laura Manninen.  Tapio Rautavaara.  Aatos Erkko.  Vesa.  Erkki Aurejärvi.  Lasse Lehtinen.   Bertel Strömmer.   Pekka Kettunen.  Paul Wolfowitz.  Janne Ahonen.  Max Jakobson.  Kenteris. Lasse Virén.  Matteus.  Kaarina Lappalainen.  Jussi Pajunen.  Erkki Ikonen.  Jussi Kylätasku. Muita: Valtioneuvosto.  EU.  Helsinki. Pasila.  Lidl.  Kamppi.  Hakaniemi.  Elanto.  Sokos.  Jokerit.  Finnkino Oy. Rautakirja.  SanomaWSOY. Tutkivan journalismin yhdistys.  Sonera.  Sanomatalo.  Helsingin Sanomat. Rapap Oy.   KOP.  Ilta-Sanomat.  Kilpisen katu.   Vapaudenkatu.  Jyväskylä.  Cassa.  Maailmanpankki.  Bush.  Irak. Yhdysvallat.  YK.  Washington.  Eduskuntatalo.  Sanomatalo.  Kauppalehti. Presso.  Helsingin Liberaalit.  Jutuissa on paljon lisää kaikkea! Etsi haulla!
  Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Maaliskuu.
2005
Maaliskuu


Nettisanomat vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta  vuodesta 1999.

Nettisanomat
2005

 

           
tammikuu 06.01. 13.01. 20.01. 27.01.
helmikuu 03.02.     10.02.     15.02. 17.02.   22.02.  24.02.  27.02. 
maaliskuu 03.03. 08.03. 10.03. 13.03. 15.03. 17.03. 19.02. 22.03. 24.03. 29.03. 30.03.  31.03.
huhtikuu 01.04. 02.04. 03.04. 04.04 05.04. 06.04. 07.04. 08.04. 09.04. 10.04. 11.04. 12.04. 13.04. 14.04. 15.04.
16.04. 19.04. 21.04. 23.04. 24.04. 25.04. 26.04. 27.04. 28.04.
     
2004 2004.
Ensimm. kvartaali.
2004.
Toinen kvartaali.
2004. 
Kolmas kvartaali.
2004.
Neljäs kvartaali.
2003

2003.
Tammikuu
kesäkuu.
2003.
Heinäkuu
joulukuu.
2002-
1999
Arkisto.   2002 Arkisto.  
2001
Arkisto.   2000

Arkisto.   1999

Vanhin 29.07.99
 
     

 

 

Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin!

Maksuttomia arkistoja:
kaleva.fi
yle.fi 
mtv3.fi  
ess.fi (2004/06 lähtien)


aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk


turunsanomat.fi

Maksuton tietosanakirja:
Wikipedia - Vapaa tietosanakirja.

Wikipedia on monikielinen hanke, jonka tarkoituksena on luoda jatkuvasti kasvava ja tarkentuva vapaan sisällön tietosanakirja. Englanninkielinen Wikipedia aloitti tammikuussa 2001 ja suomenkielinenkin jo vuoden 2002 lopulla. Suomeksi olemme kirjoittaneet 15361 artikkelia. Aihealueet:
Luonnontieteet: Biologia - Fysiikka - Geotieteet - Kemia - Maantiede - Matematiikka - Tilastotiede - Tähtitiede
Sovelletut tieteet: Arkkitehtuuri - Julkishallinto - Koulutus - Laki - Liikenne - Liiketoiminta ja teollisuus - Lääketiede - Maatalous - Teknologia - Terveydenhuolto - Tietotekniikka - Viestintä
Humanistiset tieteet: Antropologia - Arkeologia - Filosofia - Historia - Kieliteknologia - Kielitiede - Kansanperinne - Maantiede - Politiikka - Psykologia - Sosiologia - Taloustiede
Kulttuuri: Elokuva - Harrastukset - Kirjallisuus - Käsityöt - Matkailu - Musiikki - Ooppera - Pelit - Runous - Ruoanlaitto - Sarjakuvat - Taide - Tanssi - Teatteri - Televisio - Urheilu - Uskonto - Vapaa-aika - Viihde
Muilla tavoin luokiteltuna: Yleinen kymmenluokittelu - Aakkosjärjestyksessä - Historialliset ajanjaksot - Luettelo luetteloista Kalenteri - Elämäkerrat - Tee se itse


Lahjoita ruokaa!  "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: mailto:nettisanomat@hotmail.com Copyright nettisanomat.com 2005/351. Sivut valmisti Pertti Manninen 28.04.2005,  ensimmäinen versio 28.04.2005. (linkit  28.04.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti  Manninen. 
nettisanomat - 2005/04/28 -  Tämä riitti!  Pääkirjoitus. -  Helsingin Sanomien perusteluihin optiosta luopumisesta on tietenkin uskottava. - Pertti Manninen - SanomaWSOY - Optio - Töölönlahti - kaava - kansallismaisema - SanomaWSOY jättää Töölönlahden optiotontin ostamatta - SanomaWSOY luopuu oikeudestaan ostaa Töölönlahdelta toinen tontti.  - Helsingin Sanomat torstaina 21.04.2005. - Töölönlahti - kaava -optio - Nils Ittonen - Jaakko Rauramo - Pekka Korpinen - Jussi Pajunen - Jaakko Stauffer - 28.04.2005 -  huhtikuu 2005 - avoin -  joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.com.

 

  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin.



   
 

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja  kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   Ja näin se jatkui, muun muassa: asianajajann, Pekka Mononen, (63POISTETTU 21.12.2015)  (17poistettu 14.12.2015) tai muistamattomuus oikeudessa todistajalausunnossa.  Ja tähän se loppui! Hovioikeus teki oikeudenkäyntivirheen. Korkein oikeus ei ottanut valitusta käsitelläkseen. Euroopan ihmisoikeustuomio istuin viimeinen mahdollisuus? Tarkka selostus! 


 
POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
Koko vuosi 2005: Linkit tarkistettu ja korjattu sunnuntaina 14.02.2016. Tekstinetti-kansiossa SanomaWSOY konsernin aineistoa.
Sivuston poistot joulukuu 2015 - helmikuu 2016. Lisäksi torstaina 03.03.2016
Sanoraama.fi on Nettisanomat.com-sivuston kopiosivusto. Nettiin keskiviikkona 2016-10-26.