JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2005/03/17/puuillalla.htm



Nettisanomat  17.03.2005


nettisanomat. Puu illalla.

Auringon viime säteet valaisevat vielä niityn korkeimpia kohtia. Puun lehdetön latva häipyy lähes näkymättömäksi kirkkauteen. Kuva tiistaina 15.03.2005. Pertti Manninen.

 

nettisanomat 1999 alkaen




                                                 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 
 
   

Torstai on toivoa täynnä. Tiistaisin extra!

Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

Etusivu  03.03.2005

Senaatintori
Etusivu 08.03.2005

Äiti 89 v.
Etusivu 10.03.2005

Hämeen linna.
Etusivu 13.03.2005

Sanomatalo Lisää! 
Etusivu 15.03.2005

"Minulla ei ..."
Etusivu 17.03.2005

Soneran urkinta
Ensi 
22.03.

Juttu tänään 17.03.
Jyväskylä. Funkkis-huoltoaseman tuho

Kuva tänään 17.03.
Cassa avataan!

Kuva tänään 17.03.

Jälkiä lumessa!

Kuva tänään 17.03.

Kevättä rinnassa!
Juttu tänään 17.03.

"... pyytää anteeksi ..."
Juttu tänään 17.03.

Soneran urkinta
17.03.
2005.

Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin!

Etusivulle tänään 17.03.2005. Soneran urkinta!

nettisanomat  torstaina 17. maaliskuuta 2005  etusivu  nro 320 



Tänään
17.03.2005
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 



05

"Kahvi väärään kurkkuun!" Kuva: Pertti Manninen. Näe!


"Kahvi rauhoittaa!" Kuva: Pertti Manninen.
Näe!
 

Viime kerralla:
Nettisanomat tiistaina 15.03.2005. 
"Minulla ei rahasteta!".
Katso! "Minulla ei rahasteta!" Ilta-Sanomat tiistaina 15.03.2005. Uutisia ja viihdettä. Valikoima. 

Tällä kerralla:
Nettisanomat tänään torstaina 17.03.2005. 

"... pyytää anteeksi rakkaaltaan."
"Olen tämän kuluneen puolen vuoden aikana joutunut maksettujen ilmiantohjen uhriksi kyllästymiseen asti ja siksi olen tullut hiukan yliherkäksi.
...
"Yksi asia ainakin on tullut nyt kaikille selväksi : medialla rahastajat häviävät elämästäni yhtä nopeasti kuin jänis lähtee makuulta tai nappi paidasta..."
Katso! "... pyytää anteeksi rakkaaltaan." Iltalehti keskiviikkona 16.03.2005. Näe!

Lue myös:
Nettisanomat torstaina 25.11.1999. 
"- Jätkä lähti kuin hauki kaislikosta."
Osa katsojista tosin tulee katsomaan ja toivomaan, josko suulas läski saisi turpaansa, että pääsisi pilkkaamaa pukukoppiin marssivaa moukaria.
- taputettiin selkään niin että hyvä ettei maksa irronnut.
- Aika harvakseen kuului villuilua, Viikinki ihmetteli leveästi virnistellen."
Hakkaamista Harkimon Hartwall-areenalla ja muuallakin.
http://www.nettisanomat.com/1999/11/25/n9917urheilu.htm

 



"Musta aukko"

Nettisanomat tänään torstaina 17.03.2005. 
Sonera. "Soneran teleurkinnan koko laajuus jää ikuisesti pimentoon". "Sähköpostijärjestelmän vaihto tuhosi paljon todistusaineistoa". "Yhtiön johto sai urkinnasta vihiä ennen todisteiden häviämistä". Helsingin Sanomat tänään torstaina 17.03.2005.
Lue lisää! Muitakin todistusaineiston häviämistapauksia on!

     

 


Katso!

 

Nettisanomat tänään torstaina 17.03.2005. 
Jyväskylä. "Kilpisenkadun ja Vapaudenkadun kulmassa ollut Bertel Strömmerin suunnittelema huoltoasema oli vuonna 1938 upouusi". Keskisuomalainen tänään torstaina 17.03.2005. Kuvateksti artikkelista "Yhtenäisestä puutalokaupungista kerrostalojen keskustaksi".
Katso!
Joitakin unelmia muutama vuosi sitten puretusta funkkishuoltoasemasta, josta tuli parkkipaikka! Katso!
Lue ja katso vertailukuvat! 
"Ennen ja nyt. Entä tulevaisuudessa? Jyväskylän uljaan konserttitalosuunnitelman alta purettiin tämä funkkishuoltoasema, vaikkei ole mitään tietoa rakennetaanko konserttitaloa tälle paikalle..."
Pekka Kettunen ja potkut.
http://www.nettisanomat.com/2004/08/03/kettunen.htm

 

     

Nettisanomat tänään torstaina 17.03.2005. 
Muutama kuva lähiajoilta välillä kommentein välillä ilman.
Jälkiä lumessa!
Lumi kutsuu! -
Kevättä rinnassa!  -
Cassa avataan!  -
Puu illalla.

 

 

 

  

  Kuvat Pertti Manninen.

 

     
 

Tuuli käy
heidän ylitseen.

Kuva: Pertti Manninen.
Sarja. Poisnukkuneitten muistolle.

 

   Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
pm
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk




Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpaan!

nettisanomat  tiistaina 15. maaliskuuta 2005  etusivu  nro 319 



Tänään
15.03.2005
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 



05

"Kahvi väärään kurkkuun!" Kuva: Pertti Manninen. Katso!

Nettisanomat tänään tiistaina 15.03.2005. 
"Minulla ei rahasteta!". 
Pääkirjoitus. Aikamme on aika raadollista: Vanhan rikkaan miehen lehti riepottelee nuoremman rikkaan miehen yksityiselämän sotkuja. Aikamme on aika yllätyksellistä: Netti on täynnä tietoa, joka joskus jonkun käsissä paljastaa kaiken, raadollisuudessaan myös sen, että vanhan rikkaan miehen filosofia ei sittenkään ollut mitään muuta kuin:
"Minä rahastan viimeiseen saakka!"
Pertti Manninen, nettisanomat 15.03.2005.
Katso! "Minulla ei rahasteta!" Ilta-Sanomat tiistaina 15.03.2005. Uutisia ja viihdettä. Valikoima.

     

"Jälkiä lumessa". Kuva: Pertti Manninen. Isonna!
 

Nettisanomat tänään tiistaina 15.03.2005. 
Muutama kuva lähiajoilta välillä kommentein välillä ilman.
Puu aamulla. Kuva. -

Helsingin Sanomat. Kirjaston hyllyssä punaisena!

Kaksi kuvaa Peurunkarallista.

Köyhän miehen "Rolex". 

Jälkiä lumessa. Kuva.

Puu illalla. Kuva.

"Minulla ei ..." Kuva ja otsikot.

     
  Tuuli käy
heidän ylitseen.

Kuva: Pertti Manninen.
Sarja. Poisnukkuneitten muistolle.

Nettisanomat maaliskuussa.
2000.
Pitkäaikaistyöttömien kurittajana tunnettu professori Jaakko Pehkonen sai tiedonjulkistamispalkinnon!
http://www.nettisanomat.com/2000/03/16/etusivu.htm
2001. Vallan väärinkäyttöä. Ahtisaari ja Clinton junailivat ystäviään vapaiksi virkansa viime metreillä tai tunneilla.
http://www.nettisanomat.com/2001/03/15/vallan.htm
2002. "TAIVAALLISEN RAHAN AUKIO". Näin alkoi Rytsölän miljonääriveljesten taival nettimaailman ihmeellisissä seikkailuissa vuonna...
http://www.nettisanomat.com/2002/03/14/taivaallisen.htm
2003. USA ja liittolaiset aloittivat "täsmäiskut" Bagdadiin aamuyöllä tänään 20. maaliskuuta 2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/03/20/etusivu.htm
2004. "Myönnän toki, että töihin meno on sokki, jos on tottunut elämään vapaasti, päässyt esimerkiksi suoraan peruskoulusta fattan asiakkaaksi ja ehtinyt jo luoda jonkinmoisen uran huumekauppiaana. Helsingin Sanomat sunnuntaina 26. tammikuuta 2003. Anneli Sundberg. Työ ei ole rangaistus - vai onko? http://www.nettisanomat.com/2004/03/18/etusivu.htm#annelisundberg

     
   Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
pm
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk



 
13.03.2005
Hetki historiaan:
Sanomatalo. SanomaWSOY. Helsingin Sanomat. Aatos Erkko. Kansallismaisema.
Linkki: Outo ovela optio!
Helsingin Sanomat operoi vielä toisenkin tontin virkamiesten avustuksella Eduskuntatalon edestä villin lännen malliin! 
Linkki: Martti Valkonen:  Sananvapaua kaupparavarana.

10.03.2005
Hetki historiaan:
Hämeen linna. 
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta."  
"Hävisikö Jokerit tahallaan?"
FINNKINO  JOKERIT  RAUTAKIRJA  SanomaWSOY  
Pörssitiedote (AATOS ERKKO) 
Kuva-arvoitus.

"Minne hävisivät Soneran rahat"-nettikirja: Syyllisten jahtaamista.

08.03.2005
"Hetkiä Helsingissä."
Kuvia perjantaina  04.03.2005 ja lauantaina 05.03.2005.

"Hetkiä paikasta riippumatta."

22.02.2005
Martti Valkonen: Sananvapaus kauppatavarana. 

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Vanhin
29.07.1999

Arkisto.
1999

Arkisto.
2000
Arkisto.
2001
Arkisto.
2002
2003.
Tammikuu-kesäkuu.
2003.
Heinäkuu-joulukuu.
2004.
Ensimmäinen kvartaali.
2004.
Toinen kvartaali.
2004.
Kolmas kvartaali.
2004.
Neljäs kvartaali.
2005.
06.01

13.01.

20.01.

27.01.

2005.
03.02.

10.02.

15.02.

17.02.  

 22.02. 

 24.02.

 27.02. 

2005.  
 03.03. 

 08.03.

 10.03. 

 13.03. 

15.03.

17.03. 

 







 




 



       
     
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin.





Maksuttomia arkistoja:
kaleva.fi
yle.fi 
mtv3.fi  
ess.fi (2004/06 lähtien)

aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk

 

Maksuton tietosanakirja:
Wikipedia - Vapaa tietosanakirja.

Wikipedia on monikielinen hanke, jonka tarkoituksena on luoda jatkuvasti kasvava ja tarkentuva vapaan sisällön tietosanakirja. Englanninkielinen Wikipedia aloitti tammikuussa 2001 ja suomenkielinenkin jo vuoden 2002 lopulla. Suomeksi olemme kirjoittaneet 15361 artikkelia. Aihealueet:

Luonnontieteet: Biologia - Fysiikka - Geotieteet - Kemia - Maantiede - Matematiikka - Tilastotiede - Tähtitiede

Sovelletut tieteet: Arkkitehtuuri - Julkishallinto - Koulutus - Laki - Liikenne - Liiketoiminta ja teollisuus - Lääketiede - Maatalous - Teknologia - Terveydenhuolto - Tietotekniikka - Viestintä

Humanistiset tieteet: Antropologia - Arkeologia - Filosofia - Historia - Kieliteknologia - Kielitiede - Kansanperinne - Maantiede - Politiikka - Psykologia - Sosiologia - Taloustiede

Kulttuuri: Elokuva - Harrastukset - Kirjallisuus - Käsityöt - Matkailu - Musiikki - Ooppera - Pelit - Runous - Ruoanlaitto - Sarjakuvat - Taide - Tanssi - Teatteri - Televisio - Urheilu - Uskonto - Vapaa-aika - Viihde

Muilla tavoin luokiteltuna: Yleinen kymmenluokittelu - Aakkosjärjestyksessä - Historialliset ajanjaksot - Luettelo luetteloista Kalenteri - Elämäkerrat - Tee se itse


   

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: mailto:nettisanomat@hotmail.com Copyright nettisanomat.com 2005/320. Sivut valmisti Pertti Manninen 17.03.2005,  ensimmäinen versio 17.03.2005. (linkit  17.03.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
nettisanomat - 2005/03/17  - Kuva: Puu illalla. Auringon viime säteet valaisevat vielä niityn korkeimpia kohtia. Puun lehdetön latva häipyy lähes näkymättömäksi kirkkauteen. -  Laukaa - Kuva tiistaina 15.03.2005. Pertti Manninen. - Nettisanomat maaliskuussa. - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.com.

 
   
 

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   
Tarkka
selostus! 

 


POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
Koko vuosi 2005: Linkit tarkistettu ja korjattu sunnuntaina 14.02.2016. Tekstinetti-kansiossa SanomaWSOY konsernin aineistoa.
Sivuston poistot joulukuu 2015 - helmikuu 2016. Lisäksi torstaina 03.03.2016
Sanoraama.fi on Nettisanomat.com-sivuston kopiosivusto. Nettiin keskiviikkona 2016-10-26.