JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (POISTETTU 03.03.2016 A). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2004/08/31/etusivu.htm



Nettisanomat 31.08.2004


Sanoraama.fi on Nettisanomat.com-sivuston kopiosivusto.
POISTOT (HO 19.11.2015)

edellinen numero 

nettisanomat.fi  -  tiistaina  31.08.2004.   etusivu - nro 275 - extra

seuraava numero
 
Tiistaina 31.08.2004. 
Titanic. 

Kate Winslet ja Leonardo DiCaprio. 
Romantiikkaa, seikkailua ja trilleriä luokkaristiriitojen sävyttämässä elokuvassa vuodelta 1997. Ohjasi James Cameron. Nelosella sunnuntaina 05.09.2004 klo 21.00.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Työtä kaikille! Kuva: Pertti Manninen.



Anne Brunila Show III. Jyväskylän työvoimatoimisto oikaisee suur-jyväskylän lehden päätoimittajan
Tapani Markkasen levittämää Helsingin Sanomissa julkaistua ylijohtaja Anne Brunilan väärää tietoa työvoimakoulutuksen ja työttömyysturvan suhteista. Anne Brunila Show III. 

Perustuslaki jatkuu  extra!

Antti Pesonen Pääministerin vastaus ei tyydytä.

Terhi Kiiskinen: EU:n perustuslaki luovuttaisi vallan vastoin Suomen lakia.

Pääministeri Matti Vanhanen:
  "... perussopimus tai perustuslaki, miksi sitä halutaankin kutsua..." Pääkirjoitus 19.08 
Eräs doping-sotku ja sen pimitys.

Lasse Virénin valmentaja Rolf Haikkola paljasti kirjassaan kuinka silloinen SUL:n puheenjohtaja Tapani Ilkka söi sanansa ja nahkansa pelastajaksi joutui valmennuspäällikkö Antti Lanamäki kuuluisassa Martti Vainio- sotkussa. Eräs doping-sotku ja sen pimitys.


ILMOITA ILMAISEKSI:

Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!

Pärinää ja pauketta. Moottoripyöriä 50-luvulta
17.6.2004 -10.4.2005
Vapriikki
 

nettisanomat 1999 alkaen
P.Manninen
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 
  Etusivu

Tiistaina 31. elokuuta 2004. Numero 275.

   
 

Tänään
31.08.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
 
 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   
 
 
Info
 
   
   
   
   

 









Tiistaina 31.08.2004. Anne Brunila Show III. Jyväskylän työvoimatoimisto oikaisee suur-jyväskylän lehden päätoimittajan Tapani Markkasen levittämää Helsingin Sanomissa julkaistua ylijohtaja Anne Brunilan väärää tietoa työvoimakoulutuksen ja työttömyysturvan suhteista. Anne Brunila Show III. 
Lue myös! 
Tiistaina 10.08.2004. Anne Brunila Show. Työttömyyden hoitoon mallia Tanskasta. VM:n ylijohtaja vaatii "isoa palkkamalttia" syksyn tuloneuvotteluihin. Brunila perää palkkamalttia ja työttömille parempaa työvoimakoulutusta. Työttömien koulutukseen kannattaisi hakea mallia Tanskasta. Holmin ja Vihriälän mallia VM:n ylijohtaja pitää ongelmallisena. Helsingin Sanomat maanantaina 9. elokuuta 2004. Show tästä jutusta!
Torstaina 12.08.2004. Pääkirjoitus. Löperön Sanomat.  Valtiovarainministeriön ylijohtaja Anne Brunilan työttömyyttä käsittelevän kirjoituksen otsikoiden pääväite ja saman tien koko kirjoitus osoittautui lörinäksi. Työministeriön kansliapäällikkö Markku Wallin joutui antamaan siitä tiedotteen jo julkaisupäivänä ja oikomaan syntyneitä väärinkäsityksiä. Kirjoituksen julkaissut Helsingin Sanomat korjasi asian seuraavana päivänä saavuttaen ilmeisesti korjausten Suomen ennätyksen korjauksen huomattavuudessa ottaen huomioon asian tärkeyden ja kuinka se koskettaa kipeästi satoja tuhansia suomalaisia suoraan ja miljoonia, joille oikea tieto olisi tarpeellista muodostaessaan käsitystä suomalaisesta todellisuudesta. Pertti Manninen, nettisanomat torstaina 12.08.2004. Pääkirjoitus.
Lue myös! Löperön Sanomat.
Torstaina 26.08.2004. Anne Brunila Show II. Väärä ja oikaisematon tieto leviää kuin rutto. Esimerkkinä suur-jyväskylän lehden päätoimittaja Tapani Markkanen jatkaa pääkirjoituksessaan keskiviikkona 18.08.2004 Anne Brunilan valheiden levittämistä. Millä eväillä työtä työttömille?
Ja nyt siis tänään tiistaina 31.08.2004. Anne Brunila Show III. Jyväskylän työvoimatoimisto oikaisee suur-jyväskylän lehden päätoimittajan Tapani Markkasen levittämää Helsingin Sanomissa julkaistua ylijohtaja Anne Brunilan väärää tietoa työvoimakoulutuksen ja työttömyysturvan suhteista. Anne Brunila Show III. 
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Tiistaina 31.08.2004.  "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

  pm  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.









 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
edellinen numero 

nettisanomat.fi  -  perjantaina  27.08.2004.   etusivu - nro 274 - extra

seuraava numero
 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Meet John Doe. 

Gary Cooper ja Barbara Stanwyck. 
Ihmisen hyvyyteen  uskova klassikko,  jonka Frank Capra ohjasi vuonna 1941.  He uskoivat elämään. Tv2:ssa sunnuntaina 29.08.2004 klo 11.25!
extra! Pääministerin vastaus ei tyydytä. Ilta-Sanomat. Lukijat.  Palaute. Antti Pesonen. Perjantaina 27.08.2004.  
Pääministeri Matti Vanhanen toistaa (IS 20.8) kirjoituksee
ni (IS 18.8) lähettämässään vastineessa käsityksensä, ettei EU:n perustuslaillinen sopimus muuta unionin perusluonnetta, minkä vuoksi kansanäänestystä ei tarvita.
Ensiksi on sanottava, että koko EU-prosessin aikana ei valtiojohto ole kertonut kansalaisille mistä EU:ssa on kysymys. EU:ta myytiin maassamme vuonna 1994 itsenäisten valtioiden liittona, joka tuo työtä ja sijoituksia. Suomen piti säilyttää itsenäisyytensä, oma rahansa, talouspolitiikkansa ja liittoutumattomuutensa.
Toisin on kuitenkin käynyt. Ja nyt kun EU-prosessi on ratkaisevasti syvenemässä, sitäkään ei Suomen valtiojohto tunnusta.
Nyt perustetaan uusi Euroopan Unioni, josta tulee oikeushenkilö, joka solmii jäsenmaitaan sitovia kansainvälisiä sopimuksia, ja jonka perustuslaissa, eikä siis enää pääministerin mainitsemassa yhteisön tuomioistuimen oikeuskäytännössä, määrätään, että Unionin perustuslaki ja muu lainsäädäntö ovat jäsenmaiden lainsäädännön yläpuolella. Sekä nykyisen että uuden EU:n perusluonne on siis täysin erilainen kuin sen unionin, joka suomalaisille luvattiin 1994.
EU:n perustuslain hyväksymisessä on kysymys vallan siirtämisestä unionille. Tämä tosiasia on kansanäänestyskeskustelussa jäänyt liian vähälle huomiolle. Asian ytimen nosti esille akatemiatutkija Terhi Kiiskinen (HS 5.8): "Itsenäisen Suomen valtion perustuslain ytimen muodostaa periaate, jonka mukaan kansalle kuuluva perustuslaillinen valta on luovuttamatonta. Sekä vallan siirto, että kansalaisten muuttaminen alamaisiksi ovat jyrkästi Suomen perustuslain vastaisia asioita. Niitä ei voida toteuttaa sen enempää yhden eduskunnan toimesta kuin kansanäänestyksenkään perusteella. Jos ne haluttaisiin toteuttaa, ensin olisi kumottava Suomen perustuslain tärkeimmät yleisperiaatteet avoimesti ja perustuslaillista menettelyä noudattaen."
Tätä ei voida kumota esittämällä, että valta on jo luovutettu. Eduskunta hyväksyi 1994 EU-liitoksen "kansainvälisenä sopimuksena" 2/3 enemmistöllä eikä siis perustuslainsäätämisjärjestyksessä.
Sekä maamme että pitkän päälle myös valtiojohdon etu on pyrkiä mahdollisimman suureen avoimuuteen keskustelussa ja päätöksenteossa. Demokratia on sitä, että annetaan kansan päättää eikä sitä, että kansaa viedään kuin pässiä narusta.
Antti Pesonen, Itsenäisyyspuolue, Vapaan Suomen liiton puheenjohtaja, Alajärvi. 
Lue myös! Antti Pesosen ensimmäinen kirjoitus ja pääministeri Matti Vanhasen vastaus.
Terhi Kiiskinen: EU:n perustuslaki luovuttaisi vallan vastoin Suomen lakia.
Aikaisemmin mm.
Iltalehti keskiviikkona 18.08.2004.
Leif Salmén-kolumni. Kenen valta?
Lukijan palsta.
Poliitikot pelkäävät kansanäänestystä? Nimimerkki Kapinako avuksi?
Pääministeri tekee virheen. Antti Pesonen.

Ilta-Sanomat keskiviikkona 18.08.2004. Lukijat.
EU-kansanäänestys vai ei? Antti Pesonen.
Kansanäänestystä ei tarvita. Tapani Luoma.  
Ilta-Sanomat perjantaina 20.08.2004. Lukijat.
Pääministeri vastaa. Matti Vanhanen.

nettisanomat.com. 26.08.2004 Pertti Manninen,  Pääkirjoitus.
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
edellinen numero 

nettisanomat.com  -  torstaina  26.08.2004.   etusivu - nro 273

seuraava numero
 
Torstaina 26.08.2004. 
Meet John Doe. 

Gary Cooper ja Barbara Stanwyck. 

Ihmisen hyvyyteen  uskova klassikko,  jonka Frank Capra ohjasi vuonna 1941. 

He uskoivat elämään.

Tv2:ssa sunnuntaina 29.08.2004 klo
11.25!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Epäilyksen varjo. 


Viikon kuvakertomus (11.11.1999).
"Reilu peli".
Laukaassa koko Suomen koululaisten kilpailuissa syyskuussa 1999. Kuvannut Pertti Manninen.

"Sinulle, joka luulet näkeväsi vain tämän yhden vangitun hetken.
Näinhän ei ole. Sinäkin peilaat kuvaa omaa kokemusmaailmaasi vastaan.
Näet tämän hetken, kuitenkin koet paljon enemmän. Jos vain haluat antautua katsomaan avoimesti ja uteliaasti."
  Reilu peli.
Eräs doping-sotku ja sen pimitys.

Lasse Virénin valmentaja Rolf Haikkola paljasti kirjassaan kuinka silloinen SUL:n puheenjohtaja Tapani Ilkka söi sanansa ja nahkansa pelastajaksi joutui valmennuspäällikkö Antti Lanamäki kuuluisassa Martti Vainio- sotkussa. Eräs doping-sotku ja sen pimitys.

Mitä siitä tulee kun Suomen Olympiakomitean johtajana on vanha käsienpesijä? 

Perustuslaki jatkuu ...
Iltalehti  21.08.2004
10 asiaa, joista et pääse äänestämään.
Iltalehti  23.08.2004. Kimmo Sasi 
vastaa Jacob Södermanin väitteeseen. Kansanäänestyksestä olisi myös etua.


Mitä siitä tulee kun toinen puhuu perustuslaista ja toinen perus- sopimuksesta I?


ILMOITA ILMAISEKSI:
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!


 12.8.-12.9.2004   
Forssan kansainväliset mykkäelokuva-
festivaalit 27.-29.8. 2004.
   
 
  Etusivu

Torstaina 26. elokuuta 2004. Numero 273.

Torstai on toivoa täynnä.  
 

Tänään
26.08.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
 
 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   
 
 
Info
 
   
   
   
   

 

Torstaina 26.08.2004. Eräs doping-sotku ja sen pimitys.
Lasse Virénin valmentaja Rolf Haikkola paljasti kirjassaan kuinka silloinen SUL:n puheenjohtaja Tapani Ilkka söi sanansa ja nahkansa pelastajaksi joutui valmennuspäällikkö Antti Lanamäki kuuluisassa Martti Vainio- sotkussa. Eräs doping-sotku ja sen pimitys.
 
Mitä siitä tulee kun toinen puhuu perustuslaista ja toinen perus- sopimuksesta?

Mitä sinä haluat?

Mitä siitä tulee kun toinen puhuu perustuslaista ja toinen perus- sopimuksesta?

Torstaina 26.08.2004.   Perustuslaki jatkuu ...  Iltalehti viikonvaihde. lauantaina 21.08.2004 10 asiaa, joista et pääse äänestämään.
Iltalehti maanantaina
23.08.2004 Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja  Kimmo Sasi  vastaa Jacob Södermanin väitteeseen, jonka mukaan hallitus vähättelee asiaa puhuessaan sopimuksesta eikä perustuslaista. Kansanäänestyksestä olisi myös etua.
Pääkirjoitus:  Pääministeri Matti Vanhanen ja hallituksen ydinryhmä eikä Helsingin Sanomat pukahda nimi-asiasta enää mitään vaan ovat hiljaa kuin kusi sukassa ja käyttävät häikäilemättömästi ainoana maana Euroopassa nimitystä sopimus eikä perustuslaki. Jonkunlainen "salaliitto" on päättänyt, että sopimus-sanaa käytetään. Näinhän EU:n perustuslain hyväksyminen voidaan käsitellä kansainvälisen sopimuksen luonteisena läpihuutojuttuna eduskunnassa eikä tarvitse kuunnella perustuslain vaatimaa käsittelyjärjestysnarinaa!
26.08.2004 Pertti Manninen, nettisanomat.com. Pääkirjoitus.
Lue myös!

Ilta-Sanomat perjantaina 20.08.2004. Lukijat. Pääministeri vastaa. Matti Vanhanen. tähän kirjoitukseen: Ilta-Sanomat keskiviikkona 18.08.2004. Lukijat. EU-kansanäänestys vai ei? Antti Pesonen.
 
Torstaina 26.08.2004. Antero Kekkonen Show. Kekkosen ja "asiantuntijoiden" lausunnot päivä päivän jälkeen. Antero Kekkonen Show.
 
Torstaina 26.08.2004. Anne Brunila Show II. Väärä ja oikaisematon tieto leviää kuin rutto. Esimerkkinä suur-jyväskylän lehden päätoimittaja Tapani Markkanen jatkaa pääkirjoituksessaan keskiviikkona 18.08.2004 Anne Brunilan valheiden levittämistä. Millä eväillä työtä työttömille?
Lue myös! 10.08.2004. Anne Brunila Show. Työttömyyden hoitoon mallia Tanskasta. VM:n ylijohtaja vaatii "isoa palkkamalttia" syksyn tuloneuvotteluihin. Brunila perää palkkamalttia ja työttömille parempaa työvoimakoulutusta. Työttömien koulutukseen kannattaisi hakea mallia Tanskasta. Holmin ja Vihriälän mallia VM:n ylijohtaja pitää ongelmallisena. Helsingin Sanomat maanantaina 9. elokuuta. Anne Brunila Show. 
Lue myös! 12.08.2004. Pääkirjoitus. Löperön Sanomat.  Valtiovarainministeriön ylijohtaja Anne Brunilan työttömyyttä käsittelevän kirjoituksen otsikoiden pääväite ja saman tien koko kirjoitus osoittautui lörinäksi. Työministeriön kansliapäällikkö Markku Wallin joutui antamaan siitä tiedotteen jo julkaisupäivänä ja oikomaan syntyneitä väärinkäsityksiä. Kirjoituksen julkaissut Helsingin Sanomat korjasi asian seuraavana päivänä saavuttaen ilmeisesti korjausten Suomen ennätyksen korjauksen huomattavuudessa ottaen huomioon asian tärkeyden ja kuinka se koskettaa kipeästi satoja tuhansia suomalaisia suoraan ja miljoonia, joille oikea tieto olisi tarpeellista muodostaessaan käsitystä suomalaisesta todellisuudesta. Pertti Manninen, nettisanomat torstaina 12.08.2004. Pääkirjoitus.
Lue myös! Löperön Sanomat.
 
Torstaina 26.08.2004. Lotraus. Samat tiedot kahdessa lehden toimituksessa keskiviikkonav 18.08.2004. Toinen uutisoi näin: Tutkija vaatii viinaveron nostoa heti ja toinen näin: Kotihälytykset lisääntyneet jopa viidenneksen viime vuodesta. Toimia vai todeta?
 

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 26.08.2004. Irak. 45 vuotta Irakissa asunut Suomen lähetystön toimistonhoitaja Marita Ertomaa-... kertoo turvattomuuden tunteen olevan päällimmäisenä Bagdadissa ja Liittouman joukkojen olevan irakilaisille kuin punainen vaate härälle. (MTV3 tänään klo 7.30). Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu.  Ensimmäisessä vyöryssä: Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä,  irakbodycount.net tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Väliaikaishallinnonpystyttämisen jälkeen:  Satoja taistelijoita ja siviilejä on kuollut. Tappaminen jatkuu.
 
Thursday August 26 2004 Guardian Unlimited
27 dead in Kufa mosque blast

9am: A mortar attack on the main mosque in the Iraqi city of Kufa today killed 27 people and wounded 63 others, hospital officials and witnesses said.
Special report: Iraq
 
Torstaina 26.08.2004. Viikon kuvakertomus (11.11.1999). "Sinulle, joka luulet näkeväsi vain tämän yhden vangitun hetken. Näinhän ei ole. Sinäkin peilaat kuvaa omaa kokemusmaailmaasi vastaan. Näet tämän hetken, kuitenkin koet paljon enemmän. Jos vain haluat antautua katsomaan avoimesti ja uteliaasti." Pertti Manninen.  Reilu peli. 
 
Torstaina 26.08.2004. Näyttely. Bangladesh ja demokratia- valokuvanäyttely Helinä Rautavaaran museossa 12.8.-12.9.2004 Näyttelyn aiheina ovat vuonna 1971 käyty itsenäisyyssota, tämän jälkeen jatkunut taistelu demokratiasta, naisten ja lasten asema sekä bangladeshilainen arki. Bangladesh ja demokratia- valokuvanäyttely.
 
Photoplay Torstaina 26.08.2004. Elokuva. Forssan kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit järjestetään viidennen kerran 27.-29.8. 2004. Festivaalin sydämenä on idyllinen keskuskatu Loimijoen rannassa.  
Tänä vuonna festivaaleilla päästään ihailemaan aikansa kohutuimman ja kiistellyimmän naistähden, Greta Garbon vetovoimaa. Garbon elokuvista festivaaleilla nähdään Flesh and the Devil (1926), The Mysterious Lady (1928) ja A Woman of Affairs (1928). Garbo mykistää Forssassa.
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Torstaina 26.08.2004.  "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

  pm  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.









Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen on jonkun virallisen Washingtonin matkansa jälkeen poikennut yksityismatkalle Italiaan Bilderberg- kokoukseen. Tieto julkaistiin Ilta-Sanomissa, joka kertoi jotain puhemies Paavo Lipposen päivärahoista ja matkareiteistä. Osallistumista ei analysoitu mitenkään. 

Aikaisemmin tihkunutta tietoa: Helsingin Sanomat Nato- ja EU sotilasliitto propaganda ...
... Helsingin Sanomista Bilderberg kokouksiin on osallistunut edellä mainitun linkin mukaan myös HS:n julkaisija Aatos Erkko, päätoimittaja Janne Virkkunen ja ...
nettisanomat.com 04.03.2004
 

 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
edellinen numero 

nettisanomat.com  -  tiistaina  24.08.2004.   etusivu - nro 272- extra

seuraava numero
 
Tiistaina 24.08.2004. 
Meet John Doe. 

Gary Cooper ja Barbara Stanwyck. 

Ihmisen hyvyyteen  uskova klassikko,  jonka Frank Capra ohjasi vuonna 1941. 

He uskoivat elämään.

Tv2:ssa sunnuntaina 29.08.2004 klo
11.25!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Carolina Klüft. Aftonbadet.tv. lördag 21 augusti. 


 

Sjukampens avgörande. Trycket på Carolina Klüft är stort. Men det bryr hon sig inte om.
- Det är roligt om folk sitter hemma och håller tummarna, säger hon. 
Dags för sjukampens andra dag. 
Sjukampens avgörande.
 

Mietteitä eräästä Ylen tv-lähetyksestä Ateenan olympialaisista.
"Carolina Klüft sai ilmeisesti palkintonsa kansallislaulun soidessa ja lippujen noustessa kunniasalkoon. Tätä ei kuitenkaan Suomessa näytetty." Pertti Manninen. Draaman taju.
Perustuslaki jatkuu ...

Iltalehti viikonvaihde. lauantaina 21.08.2004
10 asiaa, joista et pääse äänestämään.

Ilta-Sanomat perjantaina 20.08.2004. Lukijat.
Pääministeri vastaa. Matti Vanhanen.
tähän kirjoitukseen: Ilta-Sanomat keskiviikkona
18.08.2004. Lukijat.
EU-kansanäänestys vai ei? Antti Pesonen.

Mitä siitä tulee kun toinen puhuu perustuslaista ja toinen perus- sopimuksesta?

Viime kerralla.
Iltalehti keskiviikkona 18.08.2004.
Leif Salmén-kolumni.
Kenen valta?

Lukijan palsta.
Poliitikot pelkäävät kansanäänestystä? Nimimerkki Kapinako avuksi?
Pääministeri tekee virheen. Antti Pesonen.

Ilta-Sanomat keskiviikkona
18.08.2004. Lukijat.
Kansanäänestystä ei tarvita. Tapani Luoma.  



ILMOITA ILMAISEKSI:
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!


 12.8.-12.9.2004   
Forssan kansainväliset mykkäelokuva-
festivaalit 27.-29.8. 2004.
 
 
  Etusivu

Tiistaina 24. elokuuta 2004. Numero 272.

   
 

Tänään
24.08.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
 
 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   
Tiistaina 24.08.2004. Carolina Klüft. Aftonbadet.tv. lördag 21 augusti. Sjukampens avgörande. 
Lue myös!
Mietteitä eräästä Ylen tv-lähetyksestä Ateenan olympialaisista. Draaman taju. 
Lue myös!
Kuka hän on? Arvaa.
 
Mitä sinä haluat? Tiistaina 24.08.2004.   Perustuslaki jatkuu ...  Iltalehti viikonvaihde. lauantaina 21.08.2004 10 asiaa, joista et pääse äänestämään.
Ilta-Sanomat perjantaina 20.08.2004. Lukijat. Pääministeri vastaa. Matti Vanhanen. tähän kirjoitukseen: Ilta-Sanomat keskiviikkona 18.08.2004. Lukijat. EU-kansanäänestys vai ei? Antti Pesonen.
Mitä siitä tulee kun toinen puhuu perustuslaista ja toinen perus- sopimuksesta?
 
Tuesday August 24 2004 Guardian Unlimited
Abu Ghraib reports to blame senior leaders

World: Senior officials are at least partly responsible for the Abu Ghraib abuse and other prisons in Iraq, according to newspaper reports that claim to have leaks from two separate investigations.
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Torstaina 19.08.2004.  "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

  pm  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.









 
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 

2004 nettisanomat.com linkit etusivuille!          
tammikuu
 
 
helmikuu      
maaliskuu      
huhtikuu 22.04 29.04    
toukokuu 06.05 13.05 20.05 27.05      
kesäkuu 03.06 10.06 17.06 24.06      
heinäkuu 01.07 08.07 15.07 22.07 26.07 27.07 29.07
elokuu

03.08

05.08

09.08 10.08 12.08 17.08 19.08
  24.08 26.08
27.08 31.08      
syyskuu              
lokakuu              
marraskuu              
joulukuu              
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: nettisanomat@hotmail.com. Copyright nettisanomat.com 2004/275. Sivut valmisti Pertti Manninen 27.08.2004, ensimmäinen versio: 31.08.2004 14:28 (linkkejä 31.08.2004 14:58 ). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
nettisanomat.fi  - 2004/08/31  - etusivu -  Anne Brunila Show III. Jyväskylän työvoimatoimisto oikaisee suur-jyväskylän lehden päätoimittajan
Tapani Markkasen levittämää Helsingin Sanomissa julkaistua ylijohtaja Anne Brunilan väärää tietoa työvoimakoulutuksen ja työttömyysturvan suhteista. Anne Brunila Show III.  - 31.08.2004.  - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.

 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.
 
 

Oikeusjuttu:Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   
Tarkka selostus! 


Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Pertti Manninen.- Navigointi-tekstit "edellinen, seuraava" lisätty 2011-09-23.
POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
Koko vuosi 2004: Linkit tarkistettu ja korjattu sunnuntaina 14.02.2016. Kaksi kuvaa puuttuu, yksi poistettu ja google-haun logot puuttuvat.
Sivuston poistot joulukuu 2015 - helmikuu 2016. Lisäksi torstaina 03.03.2016
Sanoraama.fi on Nettisanomat.com-sivuston kopiosivusto. Nettiin keskiviikkona 2016-10-26.