Sanoraama
1999/19 |
||||
"Onko aerobic
urheilua?" Juttu
ja kuvia. HALUTAAN VUOKRATA! Keskustakaksio Jyväskylästä vuoden- |
Ahtisaari
politikoi 1: Ensimmäisen kerran Suomen historiassa virassa oleva presidentti ei kutsunut kaikkia asetettuja presidenttiehdokkaita Itsenäisyyspäivän juhliin joulukuun 6:ntena. Hakalehdollakin on kannattajansa, jotka ovat laillisia Suomen kansalaisia. Vaikka Hakalehdon mielipiteet EU:sta ja muistakin asioista olisivat kuinka vastenmielisiä tahansa presidentti Martti Ahtisaarelle, niin hyvä tapa olisi edellyttänyt niiden sietämistä ja kutsua niiden edustaja juhliin. Kertaheitolla Ahtisaari osoitti pikkusieluisuutensa ja sivistymättömyytensä ja ehkä myös oman tilannetajunsa puutteen, jos päätökseen ovat vaikuttaneet hänen neuvonantajansa. Kaikki maakuntakierrokset ja kansalaisten tapaamiset ovat ehkä sittenkin olleet teatteria muka kansalaisten kuulemiseksi. Miksi
Ahtisaari politikoi Suomen itsenäisyyspäivänä?
Kouri-kauppojen
yhteydessä Suomesta katosi 140 miljoonaa markkaa Cayman-saarille
Hannes Kulvikin matkassa. Nyt kuitenkin tasavallan presidentti Martti Ahtisaari tekee suoranaista pilkkaa niitä pankkikriisissä ja lamassa omaisuutensa menettäneitä kohtaan kutsumalla tämän yhden näkyvimmän "huijareiden" asiamiehen juhliinsa, ikään kuin Kulvik olisi puhdas pulmunen iljettävässä rahanputsauksessa. Tällaisen käytöksen jälkeen on turha hurskastella huolella, jota presidentti tuntee tuntevansa pankkikriisissä omaisuutensa ja terveytensä menettäneitä kohtaan. Sanoraama.fi 7. joulukuuta 1999 Pertti Manninen Lue myös
Ahtisaaren luottomiehen Matti Ahteen toilailuista:
Tilintarkastus, Lisää Ahtisaaresta Hakemistosta! Selvennys keskusteluun: Tukea se on takaisin- maksettukin tuki. Arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille.
"Onko
aerobic urheilua?" Viime
kerralla: Viime
kerralla:
"Luntakin
saadaan ensi viikolla. Käsi
ylös, ketkä uskovat että Tolonen lähti pois muuten kuin sopupelijupakan
ajamana? Lue myös! Arsenalin tietohallinto: "Tärkeä
hetki"
Viikon
kuva. Jutut
ja artikkelit kirjroitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen kesällä
ja syksyllä 1999 Laukaassa ja Jyväskylässä. etusivu lukijoilta raha Laukaan maaseudun elinvoimaa Kyselyn tulokset 1 |
Tässä lehdessä:
torstaina joulukuun 9. päivänä 1999 |
Kuva: Mika Hänninen Helsingissä syyskuussa 1999.
Sivut
valmisti Pertti Manninen 08.12.1999 copyright Sanoraama.fi 99/19 |
sivun
alkuun! otsikko
ja navigointi 03.01.2001 |
Sisällysluettelo
1999/12 joulukuu. Sisällysluettelo 1999/11 marraskuu. Sisällysluettelo 1999/10 lokakuu. Sisällysluettelo 1999/09 syyskuu. Sisällysluettelo 1999/07 heinäkuu - 1999/08 elokuu. |