LAUKAAN
MAASEUDUN ELINVOIMAA 1999 Kyselyn saatesanat: MAASEUTUKYLIEN ELINVOIMA-KYSELY Laukaan kunnan elinkeinotoimi haluaa kartoittaa maaseutukylien ja sen asukkaiden nykyistä ja tulevaa osaamista ja elinvoimaa. Kyselyn tulosten avulla voidaan kunnan toimenpiteitä suunnata paremmin oikeisiin kohteisiin asukkaiden ja kylän hyödyksi. Kysymyksillä selvitetään seuraavia osa-alueita: osaaminen ja elinvoima, taidot ja tietämys, käyttöön otettavissa olevat tuotanto- ja varastotilat sekä majoitustilat ja lopuksi nykyiset ajatukset tästä hetkestä ja tulevaisuudesta. Vanhojen ja perinteisten taitojen sekä tietämyksen siirtäminen tuleville sukupolville on myös yksi keskeinen selvityksen tavoite. Pyydämme palauttamaan lomakkeet oheisessa vastauskuoressa joko postitse tai koululaisten mukana kouluun mieluimmin viikon kuluessa. Myöhemminkin palautetut ovat tietenkin myös tervetulleita ja tulevat huomioonotetuiksi. Jokaisesta palautetusta lomakkeesta koulu saa 4 markkaa, jonka se saa käyttää oman tarpeensa mukaan oman kylän koulun hyväksi. Siksi vastauskuoren päälle kirjoitetaan koulun nimi kääntöpuolella olevan listan mukaan. Kysymyksiin voitte vastata nimellisenä tai nimettömänä. Kirjoitettujen vastausten lisäksi ruksatkaa oikeiden ja parhaiten sopivien vaihtoehtojen edessä oleva ruutu 0. Jokainen yli 16-vuotias taloudessa asuva täyttää oman lomakkeensa. Lisälomakkeita voitte tilata allekirjoittaneelta tarvittaessa. Mikäli vastauksille varattu tila on liian pieni, voitte vallan mainiosti kirjoittaa myös lomakkeen kääntöpuolelle. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Niitä käsitellään vain tähän tarkoitukseen ja niistä julkaistaan yleisiä yhteenvetotilastoja, jolloin yksilönsuoja varmasti säilyy. Laukaassa marraskuun
5. päivänä 1998 MAASEUTUKYLIEN ELINVOIMA-KYSELY
20.10.98 09.03/PM
Kyselyn tulokset 1 ELINVOIMA SYNTYY KOULUTUKSESTA, AMMATTITAIDOSTA, OSAAMISESTA SEKÄ SUUNNITELMISTA JA IDEOISTA Finlandia
"Laukaan
hauki matkaa maineeseen: Kirjoita mielipiteesi suoraan lomakkeelle! Jutut ja artikkelit kirjroitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen syksyllä 1999 Laukaassa ja Jyväskylässä. lukijoilta raha
|
Kyselyn
toteutus Korkea vastausprosentti (15) osoittaa, että osalla asukkaista on ollut todellinen tarve vastata ja kertoa nykyisestä ja tulevasta elämästään. |
Kyselyn
tavoite Johtopäätös: Yhteydenottoa halunneiden suuri määrä (17 %) kertoo asukkaiden aidosta halusta vaikuttaa itse omaan elämäänsä nyt ja tulevaisuudessa. |
Kyselyn
näkökulma oli
enimmältään työhön ja toimeentuloon liittyvä. Tulosten esittelytapa |
Tulosten
esittelyjärjestys |
TULOKSET
LUKUMÄÄRIN Johtopäätös: Tämä voimavara vain pitää ottaa käyttöön, se on hyödynnettävä maaseudun elinvoiman säilyttämiseksi ja lisäämiseksi. |
|
Dennis
the Menace Lukijalta: |
Sivut
valmisti Pertti Manninen 4.11.1999
copyright Sanoraama.fi 99/14 sivun
alkuun! otsikko
ja navigointi 01.01.2001. taustaväri 01.02.02 |